Takaisin Matkat sivulle
Kurssi 102 ei lopu koskaan
 
TALVISOTASEMINAARI 17.3.2010
 

Reserviupseerikurssi 102 järjesti Talvisotaseminaarin 17.3.2010, mikä toteutettiin risteilynä Tallinnaan. Risteilyyn osallistui 108 kurssiveljeä sekä everstit Sampo Ahto ja Matti Lukkari. Yksiköittäin osallistujat jakaantuivat seuraavasti: KtPtri 22, 1.K 19, KrhK 15, 2.K 14, 3.K 10, PstK 9, VK 9, PionK 8 ja ItPtri 2. Kokoontuminen oli 10.30 Viking Linen terminaalissa Katajanokalla. Hytteihin majoittautumisen ja laivan lähdön jälkeen kokoonnuttiin konferenssitiloissa, missä Talvisotaseminaari pidettiin. Tallinnassa suoritettiin kunnianosoitus virolaisille sankarivainajille Metsäkalmiston hautausmaalla ja tavattiin sen jälkeen Suomen-poikia Tallinnan kaupunginkirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa. Paluumatkalla oli laivalla veljesillallinen.

LAIVALLA MENOMATKALLA
 

Tilaisuuden aluksi meille esitettiin Viking-info laivasta. Myymäläisäntä Paolo Venturi suoritti vuolaasti ja värikkäästi tuote-esittelyn, jonka seurauksena moni kurssiveli otti paluumatkalla mukaansa tarjouksessa olleen kolmen pullon viinakassin, minkä sisältö oli korkeluokkainen. Laivan indendentti   Antero Suominen  suoritti Viking Linen esittelyn. Tämän jälkeen kurssitoimikunnan puheenjohtaja Juha Kainulainen avasi seminaarin jaantoi puheenvuoron Sampo Ahtolle, joka esitelmöi Talvisodan taustoista ja sen poliittisista seurauksista. Allaolevan selostuksen runkona on Sampo Ahton esitelmästä tekemäni muistiinpanot.

Talvisota 30.11.1939-13.3.1940

 
NL:n puolelta Talvisodan syyksi esitettiin tarve turvata Leningradia ja siirtää siten siten Suomen raja kauemmaksi Karjalan kannaksella. Taustalla oli syvä epäluulo Suomea kohtaan ja sen pohjalta luotu epäily, että Suomella on valloitusaikeita NL:n suunnalla.  Mainilan laukaukset olivat tekosyy Talvisodan aloittamiseen.
 
Talvisota liittyi eurooppalaiseen suurvaltapolitiikkaan ja Molotov-Ribbentropp sopimukseen, missä Suomi ja Baltian maat jäivät Saksan ja NL:n välisessä reviirijaossa NL:n puolelle. Taustalla olivat kuitenkin NL:n maailmanvalloitushankkeet, mitkä selvästi tulivat ilmi Leninin suljetuissa piireissä pitämissä puheissa 1920-luvun alkupuolella, kun bolshevikkivalta alkoi vakiintua.
 
 
Sampo Ahto esitelmöi   Kurssi 102 kuuntelee


Siten myös Talvisotaan johtaneet syyt olivat syvemmällä kuin 30-luvun lopulla eskalloituneessa eurooppalaisessa suurvaltakonfliktissa. Lenin puhui jo 1920, että NL:n tulee kiihottaa kapitalistiset valtiot toistensa kimppuun ja huolehtia siitä, että niiden välisestä sodasta tulee pitkä, verinen ja uuvuttava. NL voi myydä kummallekin sotivalle osapuolelle tarvikkeita ja auttaa niitä siten sodankäynnissä.

Kun keskenään sotivat kapitalistvaltiot sitten olisivat näännyttäneet toisensa uuvuksiin, tulisi NL leikkiin mukaan laittaen vaakakuppiin painavan punnuksen, Puna-armeijan, joka korjaisi voiton hedelmät. Taustalla oli siten NL:n maaimanvalloitussuunnitelmat. Lenin puhui, että ensimmänen maaimansota toi kommunismin Venäjälle, toinen maaimansota vie sen Eurooppaan ja kolmas koko maailmaan.

Stalin oli samoilla linjoilla Lenin kanssa. Hän ryhtyi voimaperäisesti kehittämään Puna-armeijaa, jolloin raskaan teollisuuden kehittäminen oli avainasemassa. NL:lla oli jo 1939 22.000 panssarivaunua, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin Saksalla ja Länsivalloilla yhteensä. 

Stalin kiinnitti huomiota myös sotataitoon. Hänen mielestään parasta puolustatumista on hyökkääminen, jolloin taistelut täytyy aina siirtää vastustajan maaperälle. Tavoitteeksi oli asetettava, että Puna-armeija saisi voittonsa mahdollisimman pienin menetyksin.

NL:n 1930-luvulla julkisesti esittelemä rauhanpolitiikka oli karkeaa silmänlumetta. Todellisuudessa Stalin puhui omassa suljetussa piirissään lokakuussa 1938, että bolshevikit eivät voi olla pasifisteja. Stalin selitti, että oli olemassa oikeutettuja ja epäoikeutettuja sotia, mutta kuitenkin kaikki NL:n käymät sodat olivat oikeutettuja, koska taustalla oli suuri kommunistinen missio, maailmanvallankumous.

On ihmetelty, miksi Stalin aloitti sodan Suomea vastaan Puna-armeijalle epäedulliseen vuodenaikaan, talvea vasten. Stalin oli kuitenkin sitä mieltä, että ajankohta oli oikein valittu. Saksan kanssa oli sopimus ja Länsivallat olivat sodassa Saksaa vastaan eli toistensa kurkussa, mikä oli Stalinin toivomus. Toisaalta taustalla oli Suomen sotilaallisen puolustuskyvyn ja puolustustahdon virhearviointi. Stalin kirjoittikin 1939 kavereilleen Molotoville ja Kaganovitshille, kun Saksan ja Länsivaltojen välisten vihollisuudet olivat puhjenneet, että toivottavasti sota kestää mahdollisimman kauan ja imee kuiviin taistelevat osapuolet.

NL kävi kesällä 1939 neuvotteluita liittolaissopimuksesta sekä Länsivaltojen että Saksan kanssa. Stalin oli varma siitä, että Saksan kanssa tulee ennen pitkää sota. Stalin halusi, että Saksan ja Länsivaltain välinen sota jatkuu. Hän arveli, että mikäli NL olisi 1939 tehnyt Saksan sijasta sopimuksen Länsivaltain kanssa, olisi tullut rauha, eikä hänen toiveensa kapitalistmaiden keskeisestä uuvuttavasta sodasta olisi toteutunut. Pohjimmiltaan hän oli kuitenkin vakuuttunut, että Saksan ja NL:n välille syttyy sota ennen pitkää.

 
Leninin kissan nimi oli tiettävästi Vjatseslav   Isä Aurinkoinen
 

Hitler halusi pohjimmiltaan välttää kahden rintaman sotaa, joka sitten Euroopassa kuitenkin toteutui. Hitlerin tavoitteena oli NL:n tuhoaminen ennen, kuin USA ehtisi tulla mukaan. Hitlerin historiankäsitys oli selkeä, voittaja on aina oikeassa. Tässä hän oli varsin oikeassa. Sodan päättyessä Hitler liittolaisineen oli hävinnyt osapuoli ja voittajat kirjoittivat historian omilla ehdoillaan.

NL:n ja Saksan sopimuksen synnyttyä oli Ribbentropp onnellinen. Hän kertoi, kuinka Stalin itse oli tullut saattamaan häntä lentokentälle. Stalin oli ottanut hyvästellessään häntä kädestä kaksin käsin ja vannonut maiden välisen ystävyyden nimeen. Jälkeenpäin hän naureskeli bolsukavereilleen, että näissä hommissa on ratkaisevaa, kuka parhaiten narraa toista. Taustalla oli myös kapitalistimaiden yllyttäminen toisiaan vastaan.

Stalinilla oli läntisissä demokratioissa myös runsaasti ymmärtäjiä ja kannattajia, joita hän kutsui hyödyllisiksi idiooteiksi. Eräs tällainen aisankannattaja oli Pablo Picasso, jonka näyttely oli vast`ikään Suomessa. Eipä tainnut tämä asia tulla missään näyttelyn aikaisessa lehtiartikkelissa esille.

NL suunnitteli jo 1930-luvulla Suomen valtaamista. Siihen viitasivat myös Zhdanovin ja muiden Leningradin piirin päälliköiden puheet. Samaa linjaa vetivät suomalaiset emigranttikommunistit mm. Otto-Ville Kuusinen ja Jukka Lehtosaari, joka sittemmin teloitettiin Stalinin vainojen yhteydessä. Läheltä se piti Otto-Villelläkin. Hän istui jo tutkintovankeudessa, häntä kidutettiin ja vaadittiin tunnustamaan, että oli länsivaltojen vakooja. Otto-Ville jo melkein tunnusti, mutta sitten tilanne muuttui, kun Stalin tarvitsi häntä. Terijoen hallitukselle piti löytää pääministeri ja kaikki muut suomalaiset kommunistipomot oli likvidoitu, eikä Poika Tuominen suostunut liikahtamaan Tukholmasta.

Suomen valtaussuunnitelmat uudistettiin Kirill Meretskovin johdolla. Otto-Ville toimi konsulttina vakuuttaen, että Suomen kansa ottaa Puna-armeijan vapauttajana vastaan ja maassa syntyy vallankumous.  Suomi piti valloittaa kahdessa viikossa. Kaikki nämä suunnitelmat tehtiin ennen Ribbentropp-sopimuksen allekirjoittamista 23.8.1939.

NL aloitti huollon suunnittelun ja valmistelun alkoi jo kesällä 1939. Joukkojen keskittämisestä annettiin käsky 11-14.9.1939. Sotatoimet Baltiassa olisi aloitettu 1.10.1939, elleivät nämä maat olisi taipuneet hyväksymään NL:n vaatimuksia. Suomi sai neuvottelukutsun 5.10.1939. Suomalaiset viivyttelivät kutsuun vastaamisessa viikon verran. 

Paasikivi seurueineen teki kolme epäonnistunutta neuvottelumatkaa Moskovaan. Viimeisen tapaamisen päätteeksi loihe Molotov lausumaan, että kun me siviilit ei kerran päästy sopimukseen, on nyt sotilaiden vuoro toimia. Tätäkään ilmiselvää uhkausta ei Suomessa kuitenkaan osattu tai haluttu tulkita avoimeksi sodan julistukseksi. Leningradin sotilaspiiri sai 28.11.1939 käskyn ylittää Suomen raja, edetä Viipuriin 4 vrk:ssa ja Helsinkiin 14 vrk:ssa. Talvisota alkoi 30.11.1939.

 
Adolf Hitler   Joachim Ribbentropp

Terijoen hallituksen pääministeri Otto-Ville Kuusinen suunnitteli Suomen valloituksen jälkeisiä puhdistustoimenpiteitä.  Hän teki muistion, että yleiselle turvallisuudelle vaaralliset henkilöt olisi luovutettava viranomaisten käsiin. Tällä hän tarkoitti ensisijaisesti suojeluskuntalaisia. Suunnitelmana oli, että Katynin kylään valloitettuun Puolaan olisi kuljetettu 20.000 suomalaista upseeria, likvidoitu siellä ja heitetty joukkohautoihin. Kun Suomen valloitus epäonnistui, koki tämän kolkon kohtalon 25.000 puolalaista upseeria. NL väitti kauan sotien jälkeenkin, että kyseessä oli natsien hirmutyö.

Stalin oli sitä mieltä, että suomalaiset ovat niin pieni kansakunta, että se voidaan kokonaisuudessaan siirtää asuinsijoiltaan mihin tahansa, vaikkapa Siperiaan.  Otto-Villekin sanoi, että Suomi on täysin merkityksetön ja ohimenevä ilmiö. Talvisota ei siten ollut meille vain toinen vapaussota, vaan paljon enemmän, sillä Suomi taisteli Talvisodassa olemassaolostaan. Otto-Villen kansanarmeijan kunniakkaana tehtävänä piti olla marssia voittoisan Puna-armeijan vanavedessä Helsinkiin ja pystyttää punalippu presidentin linnan katolle työtätekevien riemuksi ja kansanvihollisten kauhuksi.

Kuusisen hallitus suostui niihin aluevaatimuksiin, jotka NL oli esittänyt Suomen hallitukselle. Vastineeksi se sai laajan alueen Itä-Karjalasta. Voi siten sanoa, että sodan lopputulosta ajatellen Suomi taistelemalla menetti sekä Karjalan että Itä-Karjalan, jonka se olisi taistelutta saanut. Mutta siinä ”Suur-Suomessa” ei olisi toteutunut Sillanpään marssilaulun mukainen ylevä jokamiehen oikeus ”suorana seistä ja kaatua”. Siellä olisi ammuttu niskaan

Virallinen Saksa noudatti puolueettomuutta, eikä tukenut Suomea millään tavoin. Kansalaisten taholla Suomi sai sympatiaa ja jopa Hitlerillä lienee ollut huono omatunto, kun hän 1941 selitteli Saksan asennetta Talvisodan aikana. Ribbentroppkin osoitti empaattisuuttaan todeten, että onhan se kauheaa, kun raaka mongooli raiskaa vaaleahiuksisen suomalaisen neidon, mutta politiikka on kovaa ja menestyäkseen politiikassa on oltava kova.

Kaksinaismoraali oli huipussaan USA:ssa. Aseita ei Suomelle myyty ja lainaakin annettiin vain korvamerkittynä elintarvikkeiden ostoa varten. Järjestettiin kuitenkin lukuisia rahankeruutilaisuuksia, PR-tapahtumia ja erilaisia ompeluseuroja, jotka tihkuivat sympatiaa Suomelle. Kuitenkin amerikkalaiset liikemiespiirit tekivät kaiken aikaa tuottoisaa kauppaa NL:n kanssa kaikesta sodassa tarvittavasta materiaalista. He pitivät lisäksi tarkasti huolta siitä, ettei kukaan livennyt porukasta. Sitten olikin sopivaa päivitellä NL:n toimintaa ja julistaa myötätuntoa Suomelle. 

Talvisodan alkaessa rynnisti Suomeen lauma ulkomaisia kirjeenvaihtajia, jotka majoittuivat Hotelli Kämppiin. Yleinen käsitys oli, että Suomi ei montaa päivää kestä. Huonosti menneet Suojajoukkotaistelut antoivatkin aihetta tämäntapaisiin arvioihin. Suojajoukot olivat Karjalan Kannaksella vetäytyneet viikossa Mannerheim-linjalle, missä pääarmeija onneksi oli YH:sta johtuen jo asemissa. Siihen Puna-armeijan hyökkäys pysähtyi.

Taistelutahtoa kuitenkin huononsi nopea vetäytyminen, mikä paikoitellen sekä Karjalan Kannaksella että Laatokan Karjalassa tapahtui paniikin vallassa. Lujan taistelutahdon syntymiselle olivat siten erittäin tärkeitä ensimmäiset torjuntavoitot joulukuun aikana Summassa ja Tolvajärvellä. Mannerheim-linja alkoi pitää ja pohjoisempana Kollaa kesti aina sodan loppuun saakka. Linjat taipuivat, mutta läpimurtoja ei tapahtunut. Siihen ei olisi ollutkaan varaa, sillä reservejä oli niukasti ja puolustus oli syvyyssuunnassa ohut.

 
Voimasuhteet sodan alkaessa ja helmikuussa 1940


Kollaalta pohjoiseen Kuhmossa, Suomussalmella ja Sallassa käytiin ankaria taisteluita joulukuun alusta alkaen. Kaikille näissä suunnissa tapahtuneille taisteluille oli leimallista, että vihollinen ensin tuli rajan yli ja valloitti Suomen maa-aluetta. Sen jälkeen vihollisen hyökkäys pysäytettiin ja sen yksiköt paloiteltiin sivustahyökkäyksillä moteiksi. Motit pyrittiin tuhoamaan, mutta aina se ei onnistunut puutteellisen tykistökaluston sekä omien joukkojen vähäisyyden vuoksi. Tunnetuimpia motteja oli Suomussalmella Raatteen tie, missä tammikuun alkuun mennessä tuhottiin kaksi vihollisen divisioonaa ja saatiin runsas sotasaalis. Raatteen tien voitolliset taistelut poistivat uhkan Suomen katkaisemisesta kapeimmalta kohdaltaan. Myös Laatokan koillispuolella syntyi useita suuria motteja, joista osa tuhottiin, mutta osa purkautui omien resurssien vähäisyyden vuoksi.

Sota ei sujunut Stalinin kirjoittamien nuottien mukaisesti. Neuvostoliiton sodanjohdolle oli selvinnyt vuoden vaihteessa, että suomalaisten puolustusta ei kyettäisi murtamaan silloisin joukoin ja käytetyin menetelmin. Meretskov alennettiin armeijakunnan komentajaksi ja tilalle tuli Semjon Timoshenko.  Jo arvovaltasyytkin vaativat joulukuun fiaskon korjaamista ja Suomi oli pakotettava polvilleen. Neuvostoliitto keskittikin tammikuun kuluessa Karjalan Kannakselle ja Laatokan Karjalaan lisää joukkoja sekä runsaasti tykistöä ja hyökkäysvaunuja.

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä helmikuun alussa Karjalan Kannaksella. Raivokkaiden taisteluiden seurauksena suomalaisten oli pakko antaa periksi ja Mannerheim-linja murtui Summassa Lähteen lohkolla 13. helmikuuta. Suomalaisten oli Länsi - Kannaksella helmikuun lopulla vetäydyttävä väliaseman kautta aina Viipurin editse kulkevaan taka-asemaan. Venäläiset hyökkäsivät myös jäätä pitkin Viipurinlahden yli. Lisäksi Talissa syntyi puolustukseen murtuma ja Äyräpäässä lähellä Laatokkaa vihollinen pääsi Vuoksen yli muodostaen Vuosalmelle sillanpääaseman. Kokonaisuutena tilanne oli kriittinen ja Suomen puolustus oli lähellä murtumista. Samat joukot olivat taistelleet viikkokausia ilman lepoa ja reservejä ei ollut.

Samanaikaisesti kun suomalaiset joukot epätoivoisesti torjuivat Puna-armeijan hyökkäyksiä, pyrki maan hallitus pääsemään poliittisella tasolla kosketukseen neuvostohallituksen kanssa. Rauhanehdot saatiin Ruotsin kautta. Kuusisen hallitus oli pantu vähin äänin syrjään ja neuvostohallitus oli valmis käymään rauhanneuvottelut Rytin - Tannerin hallituksen kanssa. Mannerheim kehotti hallitusta pyrkimään rauhaan niin kauan, kun Suomen armeija vielä oli lyömätön.

Rinnan rauhanpyrkimysten pohdittiin Länsivaltojen, eli Englannin ja Ranskan avuntarjousta. Kyseiset valtiot olivat ilmoittaneet halukkuutensa lähettää Suomen avuksi interventioarmeijan, jonka suuruudesta saatiin ristiriitaisia tietoja. Ongelmana oli lisäksi se, että Norja ja Ruotsi eivät olisi antaneet näille joukoille läpikulkuoikeutta ja lisäksi ne tuskin olisivat ehtineet ajoissa perille. Ottaen lisäksi huomioon englantilais-ranskalaisten joukkojen heikko sotiminen Norjassa, voi epäillä, olisivatko nämä joukot selviytyneet Suomen metsissä ja talvessa.

Myöhemmin on lisäksi selvinnyt, että Länsivaltojen päämotiivi oli Ruotsin malmikenttien ottaminen valvontaan ja Suomen auttaminen oli toissijainen kysymys, lähinnä tekosyy. Tämän vahvisti mm. Churchill puheessaan 14.3.1939. Tätä ei Stalin onneksi tiennyt. Voidaan siten pelkistää, että Länsivaltain uhka ja Suomen sitkeä puolustustaistelu olivat ne tekijät, jotka saivat Stalinin tekemään rauhan. Kuningas Talvi oli myös apunamme sekä lisäksi Puna-armeijan heikkous, johon osittaisena syynä olivat Stalinin puhdistukset 30-luvulla. Kovin uskottava ei ole professori Heikki Ylikankaan väite, että rauhanteon vaikuttimena Suomen puolelta olisi ollut valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin suurlähettiläs T.M. Kivimäelle antama vakuutus, että Saksa korvaa Suomen menetykset moninkertaisesti, kunhan vaan rauha tehdään ehdoilla millä hyvänsä.

 
NL:n valloitussuunnitelma   Sodan lopputulos

Seurasi katkera rauha. Karjalan Kannas, Laatokan Karjala, Suomenlahden saaret, osia Sallasta ja osa Petsamoa menetettiin ja 430.000 karjalaista joutui evakkoon. Kova pala oli myös Hangon pakkovuokraaminen NL:lle laivastotukikohdaksi. Rauhan solmimispäivänä 13. maaliskuuta 1940 oli koko maassa suruliputus. Suomalaisia kaatui Talvisodassa 23.000 ja haavoittui 44.000.  Neuvostoliitto sen sijaan menetti noin 200.000 kaatunutta. Virallisesti on NL kuitenkin ilmoittanut huomattavasti pienempiä lukuja (kuten ylempänä olevassa taulukossa), mutta epävirallisesti on saatu kuulla huomattavasti suurempiakin lukuja.

Seurannut rauha miellettiin yleisesti välirauhaksi. Kansa ei voinut ymmärtää, että tällaisen epäoikeudenmukaisuuden pitäisi jäädä voimaan. Mutta kyseessä oli NL:llekin välirauha. Meretskov teki uusia Suomen valloitussuunnitelmia. Tarkoituksena oli hyökätä 48 divisioonan voimin, jolloin Helsinkiin päästäisiin 35 päivässä ja Pohjanlahdelle 45 päivässä. Valtaukseen osallistuisi Hangosta käsin 3 divisioonaa. Stalin huomasi varsin pian tehneensä virhearvion pelätessään länsivaltojen interventiota. Hän yritti korjata virheensä lähettämällä Molotovin marraskuussa 1940 pyytämään Hitlerin suostumusta, jotta saisi hoitaa Suomen kysymyksen loppuun. Silloin oli kuitenkin jo tuuli kääntynyt, eikä lupaa herunut.

On paljon taitettu peistä siitä, olisiko Talvisota voitu välttää. Ilman taisteluitta antautumistakin Talvisota ehkä olisi voitu välttää, mutta ei sotaa. Se olisi kuitenkin tullut ennen pitkää, kun muistaa NL:n maailmanvalloitushankkeet ja Leninin puheet.

 

TALLINNASSA

Metsäkalmisto

Tallinnan satamassa oli vastassa kaksi bussia, jotka veivät meidät Metsäkalmiston sankarihaudoille. Juha Kainulainen ja Jussi Pietilä laskivat kurssimme seppeleen Suomen-poikien muistomerkille. Kenttärovastimme Teuvo Vähäkylä piti jämäkän puheen, missä hän korosti Suomen-poikien uhrivalmiutta ja merkitystä Länsi-Kannaksen torjuntataisteluissa kesällä 1944. Koruttoman tilaisuuden päätteeksi laulettiin virsi ”Jumala ompi linnamme”. Suomen-pojista eli virolaisista vapaaehtoisista muodostettiin helmikuussa 1944 IV. AK:n alaisuuteen kaksipataljoonainen JR 200, jonka vahvuus perustettaessa oli  1850 miestä. Vuoden 1943 loppuun mennessä oli virolaisia vapaaehtoisia tullut  Suomeen lähes 3000. Kaikkiaan virolaisia palveli jatkosodassa armeija ja laivasto yhteen laskien 3273 miestä. Heistä kaatui 126 ja katosi 72 miestä. JR 200 itrroitettiin rintamavastuusta 12.8.1944, jolloin 1700 miestä siirtyi Viroon jatkamaan taisteluita.

 
Juha Kainulainen, Jussi Pietilä ja Teuvo Vähäkylä    Suomen-poikien muistomerkki 


Tallinnan kaupunginkirjasto

Metsäkalmistosta siirryttiin busseilla Tallinnan kaupunginkirjastoon, missä oli Suomen-poikia meitä odottamassa. Suomen-poikien perinneyhdistys ry:n varapuheenjohtaja Uno Järvela esitti hyvällä suomen kielellä pitkän ja perusteellisen selostuksen perinneyhdistyksen historiasta ja toiminnasta. Suomen-poikia elää Virossa vielä noin 200 ja heidän leskiään noin 500. Perinneyhdistyksen toimintaan voi tutustua heidän kotisivuiltaan www.suomenpojat.fi Kotisivujen laadinnassa on Matti Lukkarilla ollut vahva panos.

Uno Järvela    Kurssiveljiä kirjastosalissa 

Juha Kainulainen ja Pentti Mälkki luovuttivat kurssimme lahjoituksena 3.000 €  ”Suomen-poikien leskien sosiaaliseen ja lääkinnälliseen avustamiseen”.  Idean isä on Matti Lukkari. Pentti Mälkki piti luovutuspuheen viroksi. Adressin otti vastaan Uno Järvela.

 
Majuri Toomas Väli    Pentti Mälkki ja Juha Kainulainen selin,
oik. Uno Järvela, takana Suomen- poikia
Kauko Pippurin seurassa

Majuri Toomas Väli esitelmöi Viron puolustusvoimista. Majuri Väli on käynyt kadettikoulun Suomessa ja on Matti Lukkarin kasvatteja siltä ajalta, kun Matti oli rakentamassa Viron puolustusvoimia maan itsenäistyttyä uudelleen 1991. Virossa 17-27 vuotiaat terveet miehet ovat asevelvollisia. Rivisotilaiden koulutusaika on 8 kuukautta ja viestimiesten, aliupseerien, reservinupseerien, sotapoliisien ja ajoneuvonkuljettajien 11 kuukautta. Virossa koulutetaan vuosittain noin 3.000 asevelvollista, joista 250 saa koulutuksen pelastuspalveluihin. Vuonna 2010 on kutsunnoissa 2720 alokasta. Armeijassa on 5.000 vakinaista ja 10.000 hengen vapaaehtoiset suojeluskuntajoukot.  Reservi on 30.000. Laivastossa on 350 vakinaista ja reservissä 1500. Laivastolla on miinanraivaajia ja vartioaluksia. Ilmapuolustus tukeutuu NATOon.

Tilaisuuden päätteeksi oli allekirjoittaneella miellyttävä tilaisuus luovuttaa Ylivieskan Sotaveteraanilaulajien cd-levy  ”Taas marssilla pojat on” Suomen-pojille Uno Järvelalle ja Villem Ahakselle.

 

LAIVALLA PALUUMATKALLA

 

Laivalla syötiin veljesillallinen. Ruoka oli hyvää, kuten laivoilla yleensä on. Illansuussa oltiin jälleen Katajanokalla. Päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut. Parhaat kiitokset Kauko Pippurille ja kurssitoimikunnalle erinomaisista järjestelyistä.

Takaisin Matkat sivulle

-webmaster-