Takaisin matkat sivulle
RUK 102 KARJALAN KANNAKSELLA
MATKAPÄIVÄKIRJA 40-VUOTISJUHLAMATKALTA 9.-11.6.2000
Luovutettu Karjala kiinnostaa. Erilaisia turistiretkiä tehdään sekä matkatoimistojen järjestäminä kuten myöskin yksityisesti sekä Kannakselle, Laatokan Karjalaan että myöskin pohjoisemmaksi. Retkien pontimena on kävijästä riippuen yleensä vanhan kotiseudun näkeminen, sotahistoria tai pelkkä uteliaisuus. Oma lukunsa on tietysti nestemäisten käyttöaineiden hakureissut sekä ajopelille että kuljettajalle. RUK 102 teki 9-11.6.2000 retken Karjalan Kannakselle, jolloin pääteemana oli tutustuminen viime sotien taistelupaikkoihin. Oppaana oli sotahistorioitsija eversti Sampo Ahto

Matkareittimme
 
Perjantai 9.6.2000
Viipurin kautta Terijoelle
     

Retkemme alkoi Helsingin Rautatientorilta 9.6, jolloin matkaan lähti 175 kesällä 1960 RUK 102 kurssilla ollutta reservin upseeria. Neljä bussia otti suunnan kohti Haminaa, missä nautimme sotilaslounaan. Sen jälkeen seurasi äkseerausharjoitus ruokalan aukiolla, koska ohjelmaan sisältyi marssi nelijonossa torvisoittokunnan tahdittamana päärakennuksen kentälle. Ohjelmassa seurasi katselmus, seppeleen lasku sekä kenttäjumalanpalvelus. Katselmuksen suoritti kenraaliluutnantti Juha Kainulainen, joka oli viimeinen sotilaspukua kantava kurssilaisemme. Tämä oli Juhan viimeisiä palvelustehtäviä ennen eläkkeelle siirtymistä. Jo lähtiessä jaetut RUK 102 lippalakit antoivat mukavan yhteenkuuluvaisuuden tunteen ja ”Jumala ompi linnamme” kaikui tilaisuuden päätteeksi komeasti.

Haminasta matka jatkui kohti Vaalimaata. Rekkajono oli pitkä, mutta onneksi bussit pääsivät sen ohitse. Pari tuntia Venäjän puolen tullissa kuitenkin tuhraantui. Venäjän puolella saimme eteemme koko matkan ajaksi poliisiauton, mikä oli varmasti hyvä ratkaisu. Suuntasimme rajalta ensin Viipuriin ja sieltä Suomenlahden rantatietä pitkin Johanneksen, Koiviston ja Inon kautta ensimmäiseen yöpymispaikkaamme Terijoelle.  Sampo Ahton ääni kuului kaikissa autoissa ja hän selosti koko bussimatkan ajan linjojen sijaintia, taisteluiden kulkua sekä myöskin vanhaa jo kadonnutta suomalaista kulttuuria. Viipurin kantakaupunki näyttää lahoavan paikalleen

Yleensäkin Kannas on surkeassa kunnossa. Suomalaisten rakennukset ja kylät ovat kadonneet ja pellot pusikoituneet. Venäläisten itse rakentamat röttelöt ovat masentavaa katseltavaa. Vastapainona ovat lukuisat erilaisten liikemiesten tiilimuureilla ympäröidyt datsat, joissa portilla saattoi olla aseistettu vartija. Keskeneräisiä runkovaiheeseen jätettyjä rakennuksia näki paljon. Ne hupenevat pikku hiljaa tiili kerrallaan. Suomalaisten hautausmaat on hävitetty, hautakivet murskattu sepeliksi ja olipa erään sankarihautausmaan päälle sijoitettu jopa kaatopaikka. Inkilässä ylitettiin Mannerheim-linja, mistä todisteena oli nähtävissä vielä kk-pesäke sekä räjäytettyjä bunkkereita. Koiviston kirkko sekä Terijoen luterilainen kirkko näyttivät olevan kohtuullisessa kunnossa. Viimeksi mainitun edustalla on suomalaisten uudelleen pystyttämä tuore sankarihauta.

Erikoinen nähtävyys oli Inon räjäytetty kantalinnake, joka valmistui ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa. Se ei kuitenkaan ehtinyt ampua laukaustakaan. Tarton rauhansopimuksen perusteella suomalaisten oli tuhottava koko linnake. Paljon tekee ihmiskunta turhaa työtä. Inon linnakkeella oli vielä runsaasti maanalaisia käytäviä olemassa. Kerrotaan, että edellisenä kesänä sinne olisi eksynyt kaksi pikkupoikaa, joita ei löydetty. Terijoella teimme iltakävelyn luterilaisen kirkon kautta Otto-Ville Kuusisen ”Suomen Kansanhallituksen” hallituspalatsille. Se oli ollut vuosisadan alussa rikkaan pietarilaisen kauppiaan upea kesäpaikka. Nyt se on täysin rappiolla.
 
Lauantai 10.6.2000
Kronstadt
Lauantaiaamun ensimmäinen kohteemme oli Kronstadt, minne ajettiin Pietarin patoa pitkin. Työt padolla olivat kesken ja olipa eräs keskeneräinen silta romahtanutkin. Kronstadtin edessä on linnoitettuja tekosaaria, jotka ovat huonossa kunnossa. Totlebeniä hoitaa yksin vääpeli, joka eläkkeelle siirryttyään ei halunnut siirtyä pois saareltaan. Kronstadtissa oli aikanaan runsaasti kirkkoja, komein niistä Merikatedraali. Bolshevikit räjäyttivät 10 kirkkoa, mutta nyt niitä taas korjaillaan. Menosuuntaan vasemmalla puolella patoa oli jäteallas, johon Pietarin jätevedet lasketaan. Vesistä 1/3 tuli jotenkuten puhdistettuina ja 2/3 sellaisenaan. Ihme kyllä altaalla näkyi useita venekuntia kalastamassa.
 

Kuuterselkä

Pietarin padolta palasimme vanhan Rajajoen ylittäen Terijoelle ja jatkoimme sieltä Raivolan kautta Kuuterselkään. Pääaseman murruttua 10.6.1944 Valkeasaaressa etenivät venäläiset kahdessa päivässä VT-linjalle, jolloin painopiste oli Kivennavan tien suunnassa. Venäläiset valtasivat Kuuterselän harjun, eikä apuun lähetetty ErP 13 onnistunut vastahyökkäyksessään. Apuun lähetetty hyvin koulutettu kenraali Laguksen komentama PsD hyökkäsi puolella vahvuudellaan Kuuterselkään, mutta joutui jo 15.6 perääntymään. Laguksen poika Olof Lagus oli ensimmäisessä panssarivaunussa ampujana ja onnistui tuhoamaan neljällä ensimmäisellä laukauksellaan neljä vaunua. Huolimatta raivokkaista vastaiskuista Kuuterselkä ja VT-linja oli jätettävä. Vetäytyminen jatkui VKT-linjaa kohti. Kuuntelimme kauniina kesäaamuna ruisrääkän äännellessä Sampo Ahton kuvauksia taisteluista kuin jännityskertomuksia konsanaan.

VT-linja oli parhaiten linnoitettu Kannaksen kolmesta puolustuslinjasta. Siellä oli 388 betonikorsua ja tilat 15.000 miehelle. Se oli kuitenkin keskeneräinen sisältäen kohtalokkaiksi osoittautuneita aukkoja. 3.D:n komentaja kenraali Pajari raivostui nähdessään VT-linjan valmiusasteen. Kuitenkin hän ryhtyi linnoitustöiden jatkamisen sijasta rakentamaan paraatikenttää 4.6 paraatia varten. Suuri ongelma oli myöskin panssarintorjunta-aseiden puute. Keväällä oli tosin tullut Saksasta 1700 ps-nyrkkiä ja 300-400 ps-kauhua, mutta niitä oli vielä tässä vaiheessa niukasti rintamajoukoilla. PsD:lla oli 200 vaunua, mutta kalusto oli enimmiltä osin vanhaa.

Ratsuväkiprikaatin vastuualueella rintaman oikealla siivellä olivat sielläkin asiat kehittyneet huonoon suuntaan. Prikaatin komentaja kenraali Melander katsoi 16.6 komentopaikkansa ikkunasta ulos todeten ilokseen, että pihalla on panssarivaunuja. Kun hän sitten huomasi, että niissähän on punaiset tähdet, niin ei muuta kuin ikkunan kautta metsään pakoon. RvPr menetti tällöin koko arkistonsa, joka löytyi 90-luvun lopulla Pietarista.
 
Siiranmäki

Siiranmäkeen, joka myöskin oli VT-linjalla, ajoimme Kivennavan kautta. Evästauko pidettiin tienristeyksessä ennen kävelyä Seppälän mäelle. Siiranmäen paikka oli strateginen, sillä se sijaitsi ns. neljän tien risteyksessä. Kylä oli hävinnyt. Komppanian päällikön korsu oli kuitenkin ehjänä. Siiranmäellä oli betonikorsuja, upotettuja psv-esteitä ja taisteluhautoja. Linnoitustöiden aikana oli kuitenkin tehty suuri virhe jättämällä taisteluhauta kaivamatta Seppälän talon pihapiiriin. Se osoittautui kohtalokkaaksi.

Siiranmäessä oli rintamavastuussa evl Ehnroothin komentama 2. divisioonaan kuuluva JR 7. Kerrotaan, että Ehnrooth henkilökohtaisesti olisi aloittanut Siiranmäen taistelun. Venäläinen hyökkäysosasto tuli nelirivissä punalippu kärjessä hulmuten ja vahvasti humalassa kohti suomalaisten asemia. Ehnrooth oli temmannut joltain sotamieheltä kiväärin ja antanut käskyn, että ampua saa vasta sitten, kun hän ampuu. Tulikuri piti, Ehnrooth ampui ensimmäisenä ja siitä alkoi vihollisosaston lahti. Siiranmäestä taisteltiin neljä päivää raivokkaasti. Hyökkäykset ja vastahyökkäykset seurasivat toisiaan. Syntyi monta sankaritarinaa. Siiranmäestä oli kuitenkin luovuttava 16-17.6 välisenä yönä, jolloin 2.D aloitti vetäytymisen kohti VKT-linjaa. Voitettiin kuitenkin kallisarvoista aikaa yhtymien siirtämiselle Karjalan rintamalta Kannakselle.

 

Valkeasaari

Siiranmäestä ajoimme Valkeasaaren kautta Pietariin. Venäläisten 9.6.1944 alkaneen suurhyökkäyksen painopiste oli Valkeasaaressa 10. D:n lohkolla, missä rintama murtui 10.6. Valkeasaari kuului Pääasemaan. Jälkiviisaasti voi hämmästellä, miksi pääpuolustusasema oli rakennettu laakealle hiesumaalle, eikä sitä oltu sijoitettu taemmaksi edullisempaan maastoon. Tänään vanhan Pääaseman maasto on peitteinen kasvaen puuta ja pensasta, mutta 1944 se oli verrattavissa Pohjanmaan lakeuksiin. Pajari, joka kovasti arvosteli VT-linjaa, oli Pääasemassa käydessään sen sijaintiin ja varusteluihin tyytyväinen. Venäläisten suurhyökkäys Valkeasaaressa on taatusti ollut maanpäällinen helvetti. Yksittäisiä tykinlaukauksia ei kuulunut, ainoastaan yhtenäistä jymyä. Maata lensi kymmenien ja pölyä satojen metrien korkeuteen.

 
Pietari

Pitkän ja antoisan päivän päätteeksi saavuimme Pietariin ja majoittauduimme ”Dvarjez Maladeshi”-hotelliin. Järjestäydyimme parijonoon, jolloin kämppäkaverukset vuorollaan saivat huoneensa avaimen. Matkan johtajille sen paremmin kuin hotellin vastaanottoon ei jäänyt mitään tietoa, kuka asui missäkin huoneessa. Tästä syntyi aamulla ongelmia.

Kurssin 40-vuotisjuhlaillallinen nautittiin upeassa Nikolajevskin palatsissa. Tullessamme palatsin pihalle oli meitä vastassa kaksimiehinen torvisoittokunta, joka soitti Maammelaulusta alkaen suomalaisisänmaallista musiikkia. Pojat tekivät hyvän tilin, sillä kolehtilaatikkoon tippui runsaasti myöskin seteleitä. Päästyämme pöytiin toivotti kurssitoimikunnan puheenjohtaja Olli Nepponen meidät tervetulleiksi ja tähdensi puheessaan isänmaa käsitteen laaja-alaisuutta.  Olli muistutti mieleen Talvisodan muistomitalin tekstin ”Kunnia-Isänmaa” sekä mitalin poikkeuksellisen suuren arvon kunniamerkkinä. Ruoka oli hyvää ja meitä viihdytti tanssi- ja soittoryhmä esittäen venäläistä kansanmusiikkia. Kurssiveljemme Viktor Jetsu esitti pajo-lauluja komealla äänellään. Lopuksi laulettiin yhdessä ”Kotimaani ompi Suomi”.

 
Sunnuntai 11.6.2000

Ohjelmassa piti olla kiertoajelu Pietarissa. Siihen varattu aika noin pari tuntia kului kuitenkin  muutamien kadonneiden matkakumppaneiden etsiskelyyn ja odotteluun bussissa. Hotelli oli suuri, eikä tiedetty, mistä huoneista näitä kavereita olisi voitu hakea.

 

Äyräpää

Pietarista suuntasimme Valkeasaaren, Kivennavan ja Muolaan kautta Äyräpäähän, joka sijaitsee Vuoksen rannalla. Äyräpäässä taisteltiin sekä Talvi- että Jatkosodassa. Talvisodassa Mannerheim-linjan murruttua Lähteen lohkolla joukkomme vetäytyivät Taka-asemaan Viipuri-Vuoksi-Taipale. Jatkosodassa oli Vuoksi osa VKT-linjaa, minne 2.D vetäytyi VT-linjan murruttua. Äyräpään harjulle asettui puolustukseen evl Ehrnroothin komentama legendaarisen maineen saanut JR 7.  Sen oikealla puolella oli aivan yhtä kova rykmentti JR 49, jonka komentaja ev Wahlbeck kaatui Vuosalmella. Suomalaiset joutuivat jättämään Äyräpään harjulla olevan sillanpääasemansa ja siirtymään Vuoksen yli Vuosalmelle. Venäläiset seurasivat perässä perustaen sillanpääaseman Vuoksen pohjoisrannalle, mutta eivät siitä päässeet eteenpäin. PsD siirrettiin Kannakselta vahvistamaan Vuosalmen puolustusta. Tämä valioyksikkö ei kuitenkaan suurien miestappioiden vuoksi ollut entisellään. Kuitenkin ankarien taistelujen jälkeen varmistui Vuosalmella yksi torjuntavoitoista, jotka olivat oleellisen tärkeitä tulevia rauhanneuvotteluita ajatellen.

Äyräpään harjulla näimme jäänteitä vanhoista taisteluhaudoista sekä saksalaisten Stuka-syöksypommittajien pomminkuoppia. Presidentti Rytin allekirjoittama ja käytännössä saksalaisia huijaava ns. Ribbentrop-sopimus oli ainutlaatuinen isänmaallinen teko. Sen perusteella saimme Saksasta  lisää panssaritorjunta-aseita, 122.JvD Greifin Viipurinlahdelle, 303. Rynnäkkö-tykkiprikaatin Tali-Ihantalaan  ja ennen kaikkea lento-osasto Kuhlmeyn, mikä ratkaisevasti vaikutti rintamalinjojen vakiintumiseen ja  torjuntavoittojen syntymiseen Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. RUK kurssi 102 lauloi Äyräpään kirkon raunioilla paljastetuin päin ”Kuullos pyhä valan”.  Suomalaiset olivat itse Talvisodan aikana räjäyttäneet Äyräpään kirkon, koska sen tornin oli todettu olevan vihollisen tykistön tarkistuspiste. Ajateltiin, että pianhan sitä yhden kirkon uudelleen rakentaa, mutta tunnetuista syistä rakentamatta jäi.

Paluumatka tehtiin Viipurin kautta Vaalimaalle ja siitä jälleen Helsinkiin. Rajanylitys Venäjän puolella oli nihkeää, mutta viimein päästiin kauniissa kesäillassa ajelemaan kotia kohti. Sinänsähän on hyvä, että rajavartijat ja tulli yrittävät seuloa rajanylitystä yrittävien joukosta rikollisen aineksen. Tätäkin matkaa muistelee mielellään.

 
Ylivieskassa 23.3.2006
Tapani Konttinen