BALTIAN MAIDEN HISTORIAA 

Virossa ja Latviassa alkoi kristillinen aika 1200-luvulla, kun kalparitarit valloittivat nämä maat. Sittemmin valtiaaksi nousi Saksalainen ritarikunta (Der Deutsche Orden), johon Kalparitarit yhdistyivät. Kirkon lisäksi ritarit toivat Viroon ja Latviaan länsimaisen sivistyksen. He muodostivat saksankielisen eliitin, joka hallitsi maata vuosisatojen ajan. Myös kaupunkien porvaristo oli saksankielistä. Ritarien ja papiston katsottiin olevan valtaväestöä (Deutsch), kun sen sijaan surkeissa oloissa maaorjina elänyt virolainen ja lättiläinen rahvas oli Undeutsch eli maarahvasta. Virolla ja Latvialla on paljon yhteistä historiaa ajatellen. Sen sijaan katolinen Liettua on hieman erillään, vaikka onkin Latvian kielisukulainen.

Meillä ja varsinkin Ruotsissa jotkut historioitsijoina itseään pitävät neropellet kauhistelevat, että kuinka Suomi saattoi toisessa maailmansodassa taistella (Natsi-)Saksan rinnalla. Nämä tyypit eivät joko halua tai kykene ymmärtämään, että Suomelle se toinen vaihtoehto 1940 olisi ollut NL:n miehitys.  Kiittäisivät ruotsalaisetkin Saksaa siitä, että se auttoi Suomea saamaan torjuntavoitot kesällä 1944 niin, ettei NL:n raja siirtynyt Pohjanlahdelle ja Tornionjokilaaksoon.

Matkareittimme

Tallinnan vanha kaupunki on nähtävyys. Paksun Margareetan torni sekä Pitkän Hermannin torni, jonka huipussa aina liehuu vallanpitäjien lippu, olivat reittimme varrella sekä Kaarlen kirkko, joka oli ensimmäinen virolainen kirkko. Uudemman ajan muistomerkkejä olivat vuoden 1905 mellakan muistomerkki, viidelle vallankaappausta 1920 yrittäneelle bolshevikille pystytetty muistomerkki sekä äskettäin suurta kohua aikaansaanut neuvostosotilaan muistomerkki, jonka tyhjä paikka oli orvokkien peitossa.

2. MATKAPÄIVÄ, keskiviikko 6.6.2007

Aamutuimaan pidettiin kurssikokous Hotelli Maritimissa. Kokouksesta voi kirjata seuraavaa:

• 133 osanottajaa, 28 sellaista, jotka eivät olleet viime reissulla ja 8 sellaista, jotka eivät ole osallistuneet mihinkään tapahtumaan
• Antti Arjas puheenjohtaja ja Pentti Mälkki sihteeri
• Petroskoin pöytäkirja ja tilinpäätös Kollaan matkalta käsiteltiin
• Vanha kurssitoimikunta valittiin
• Suuntaviivoja tulevalle toiminnalle: 2009 Raatteen tie, Muurmansk  ja KaiPr; 2010/8 kurssin 50-vuotisjuhla 2-päiväisenä Haminassa; Markus Rantapuun ideoimat esitelmäkokoukset (Sampo Ahto: Suomen sotilaspoliittinen asema RUK-aikanamme)
• Sampolle annettiin stipendi
• Esko Tikanmäki kiitti kurssitoimikuntaa hyvin suoritetusta työstä
  

Kurssikokouksen jälkeen aamupäivällä tehtiin kiertokävely Sampon opastuksella Riikan vanhassa kaupungissa. Hienosti restauroitu alue, missä riittää katseltavaa. Neuvostoajasta muistuttavat vain rumat Miehitysajan museo (ennen Lenin-museo) sekä teatterin lisärakennus.  Kuvia kauniista rakennuksista sen sijaan olisi albumin verran, mutta alla vain pari näytettä.

Iltapäivällä ajoimme katsomaan Rundalen (=Ruhental) linnaa, jonka rakennutti 1736-1740 ja 1763-1768 Kuurinmaan herttua Ernst Johann Biron. Kuurinmaa oli 1550 lähes itsenäinen valtio, Puolan vasalli, jolla oli jopa siirtomaita. Sitä hallitsi silloin Kettlerin suku. Viimeinen Kettler oli Friedrich von Kettler, joka avioitui Anna Ivanovnan, Pietari Suuren veljentyttären kanssa. Sittemmin Annan rakastajana oli Ernst von Bühren, joka muutti nimekseen Ernst Johann Biron. Vuodesta 1734 Biron oli Kuurinmaan herttua ja hän rakensi toisenkin linnan, nimittäin Mitauhun (= Jelgava). Arkkitehtinä oli sekä Rundalessa että Mitaussa italialainen Bartolomeo Rastrelli. Anna Ivanovna, joka oli noussut Venäjän keisarinnaksi, kuoli 1740, jolloin Bironista tuli Venäjän sijaishallitsija.  Seuraava keisarinna Elisabeth I lähetti Bironin Siperiaan. Elisabeth kuoli 1762, jolloin uusi keisarinna Katariina Suuri päästi Bironin pois Siperiasta. Katariina lahjoitti sitten Rundalen Shutkovin suvulle. Bolshevikit päästivät linnan rappeutumaan. Nyt linna on jo hyvässä kunnossa.

3. MATKAPÄIVÄ, torstai 7.6.2007

Tien toisella puolella oli kaksi muistomerkkiä jääkäreille sekä saksalaisten että suomalaisten pystyttämä. Suomalaisten muistomerkki, joka oli Lauri Leppäsen suunnittelema, paljastettiin 1929. Tilaisuus epäonnistui, joten uusi paljastaminen tapahtui 1939. Bolshevikit tuhosivat sen 2. maailmansodan jälkeen. Kivet vietiin Tuckumiin ja niistä tehtiin Leninin patsas. Uusi Eero Vainikan suunnittelema vanhan mallin mukainen patsas paljastettiin 2004. Kenraali Hägglund osallistui paljastustilaisuuteen.

Oma tilaisuutemme suomalaisten muistomerkillä oli kaikessa koruttomuudessaan vaikuttava. Seppeleen laskun suorittivat Pekka Kainulainen (s.39), Aaro Kajander (vanhin, s.33) ja Vesa Rae (nuorin s.41). Pekka piti puheen ja sen jälkeen laulettiin Finlandiasta kaksi säkeistöä Viktor Jetsun johdolla.

”Ennemmin hauta vieraassa maassa kuin orjuus omassa maassa” oli kiveen hakattu ylevä lause. ”Onnemme ja epäonnemme olivat vieraan kädessä”, totesi Sampo. Kumpikin ajatus sopii hyvin Jääkäriliikkeen henkeen.

Pataljoonan komentopaikka oli ollut aivan lähellä. NL:n aikaisen muistomerkin Josif Stalin panssarivaunun oli mafia varastanut. Matka jatkui Tukumsin kautta suuntana Jaunpils, missä pidettiin lounastauko 1300-luvulta peräisin olevan Liiviläisen ritarikunnan linnan puistossa. Jääkärit menivät Tukumsin kautta Misse-joelle elokuussa 1916 ja Aa-joen taisteluihin tammikuussa 1917. Saldus ja Skrunda ohitettiin. Skrundassa oli neuvostovallan aikana tutka-asema, jonka tornin latvialaiset riemumielin kaatoivat maan itsenäistyttyä.

Aizputen (Hasenpott) läheisyydessä oli Mannerheimin kartano Aprikissa (Apricken). Sen osti Mannerheimin vaimo Anastasia Arapova 1898. Mannerheim kävi ja viihtyi siellä 1898-1906 välisenä aikana. Avioliiton rakoiltua käynnit loppuivat ja vaimo möi kartanon muuttaen itse Ranskaan. Nyt kartanossa on kansakoulu ja 260 vuotta vanhan linnamaisen rakennuksen yläkerrassa on kotiseutumuseo, missä yhdessä huoneessa on Mannerheimiin liittyviä esineitä ja kuvia. Rakennusta ympäröi kaunis puisto. Oppaanamme oli koulun opettaja Aina Cermane, joka hoitaa museota.

Matkalla Liepajaan lauloi Jaakko Hetejoki komeasti Jääkärimarssin bussissa. Liepaja (Libau) on perustettu 1625 ja se oli NL:n aikana suuri suljettu laivastotukikohta. Käytiin katsomassa vapaudenpatsasta rannalla. Hienoa hiekkarantaa oli silmänkantamattomiin. Hansakaserne oli vielä olemassa. Sampo luki Nurmion kuvauksen jääkärien paraatista. Majoittuminen tapahtui hotelleihin Amrita ja Liva.  Ilta kului rattoisasti yhteislaulun merkeissä hotellimme kellarikrouvissa.

Aamulla käveltiin Liepajassa jääkärien valakirkolle, joka oli 1758 valmistunut St. Trinitatis kirkko. Jääkärit vannoivat lippuvalan 13.2.1918. Sampo luki Nurmion kuvauksen valatilaisuudesta. Meitä hyvin syöneitä reserviläisiä oli paikalla 133 ja kirkko tuntui olevan täysi. Ihmettelimme, miten sinne akanaan sopi toista tuhatta jääkäriä. Yksi syy varmasti oli jääkärien laihuus ja aliravitsemus. Klaus Nygårdin selvityksen mukaan jääkärien valatilaisuudessa veisattiin ensin ”Jumala ompi linnamme”. Sen jälkeen kuoro lauloi vanhan saksalaisen sotilasvirren ”Me etehen käymme elämän herran” (Wir treten zum beten).  Virren on suomentanut W.E.Tuompo, joka tiettävästi muotoili  sodan aikana päämajassa Mannerheimin päiväkäskyt. Sen jälkeen veisattiin yhdessä Isänmaan virsi ”Oi Herra siunaa Suomen kansa”. Lopuksi soitettiin uruilla Jääkärimarssi, mutta ei kokonaan, koska pelättiin kirkon halkeavan. Me tyydyimme laulamaan vain Isänmaan virren Viktor Jetsun toimiessa esilaulajana.  

Pyhän kolminaisuuden (St. Trinitatis) kirkon omistaa köyhä saksalainen seurakunta, jossa on vain 12 jäsentä. Kirkon kunnossapitoon tarvittavat resurssit ovat siten hyvin rajallisia. Kirkossa oli samaan aikaan muutamia nuoria naisia. He osoittautuivat Seinäjoen AKK:n opiskelijoiksi, jotka olivat inventoimassa kirkon tarpeellisia konservointitöitä. Kirkon jälkeen noustiin jälleen busseihin ja tehtiin aluksi kierros Liepajassa, joka on ollut alueen suurimpia varuskuntia. Vanha kasarmialue oli pahasti rappeutunut ja ikävää katseltavaa.

Liepajasta matka jatkui reittiä Skrunda, Saldus, Dobele kohti Jelgavaa.  Dobelessa oli neuvostovallan aikana PsvD:n varuskunta, joka käsitti noin 200 psv:tä ja 6000-8000 sotilasta. Baltian maissa oli yhteensä noin 300.000 neuvostosotilasta. Jelgava (Mitau) oli Kuurinmaan herttuoiden kaupunki. Siellä oli herttua Bironin toinen linna (se toinen oli Rundale). Tämäkin oli Rastrellin piirtämä. Jelgava tuhoutui 2. maailmansodan aikana. Jäi vain muutamia taloja pystyyn. Kesäkuussa 1916 marssivat jääkärit Jelgavasta Misse-joelle. Jelgavaan he tulivat vielä tammikuussa 1917 matkalla Aa-joen talvitaisteluihin. Riikaa lähestyttäessä ajoimme suuren Väinäjoessa olevan vesivoimalaitoksen patosillan yli. Voimalaitoksen yläpuolella on tekoallas. Riika saa tästä energiansa. Riikan ulkopuolella Lidossa pidettiin lounastauko Länsi-Euroopan suurimmassa hirsitalossa.

Sigulda, ritarikunnan linnake tuhoutui Iivana Julman ja Pietari Suuren sodissa. Uuteen linnaan, joka on eräänlainen kartano, otettiin kivet vanhasta linnasta. Lisäksi alueella on ollut Piispan linna ja Tuomiokapitulin linna. Siguldan (=Seegewold) kaupungintalo on kartanossa.  Kävelimme bussien parkkipaikalta linnojen alueelle ja kävimme Hyvän miehen luolassa (kansantarina). Oli rihkaman myyntiä ja katusoittoa, jolloin suomalaiset sävelmät olivat päällimmäisinä.

Cesis (Wenden) oli liiviläisen ritarikunnan pääpaikka. Siellä on ollut suuri linna ja kaupunki kuului Hansaan. Iivana Julma hävitti sen ja lopullinen tuho tuli 1700-luvulla. Cesiksessä von der Goltzin joukot hävisivät taistelun latvialaisille ja virolaisillle vapaustaistelijoille 1918. Hotelli oli mukava ja ilta viihtyisä hotellin terassilla auringon laskiessa. Jaakko Hetejoki lauloi Reppurin laulun ja Pentti Ihalainen otteita Jääkärin morsiamesta.

Cesiksestä Valmieran kautta Valkaan. Valmierassa (Wollmar) oli ritarikunnan linna. Valka/Valga on nykyään jaettu kaupunki. Kun kaupungin jakoa Latvian ja Viron kesken suunniteltiin 1920, kaivettiin esille paavin legaatin määritys vuodelta 1220. Legaatti oli määritellyt Ritarikunnan ja Hiippakunnan rajan. Tätä rajaa sovellettiin jaossa 1920 ja näin kaupungista jäi 2/3 Virolle ja 1/3 Latvialle. Alueella on suuri luonnonpuisto kävelyteineen.

Pajun taistelu käytiin Viron vapaussodassa 1919. Se päättyi virolais-suomalaisten joukkojen voittoon. Saavutettu voitto oli merkittävä Etelä-Viron vapauttamista ajatellen. Suomalaista vapaaehtoispataljoonaa ”Pohjan poikia” komensi entinen Venäjän armeijan kapteeni Hans Kalm (k.1982), joka oli kunnostautunut jo Suomen Vapaussodassa. Kalm oli selvitellyt, missä voisi tappaa bolshevikkejä ja päätyi siltä pohjalta ensin Suomen ja sitten Viron vapaussotaan. Harmoisten verilöyly oli Kalmin tekosia. Sairaat ammuttiin sänkyihin. Viron vapaussodassa Kalmin joukoissa oli nuoria 17 vuotiaita poikia ja useita kymmeniä jääkäreitä. Virolaisilla oli asettaa Pajun taisteluun Julius Kuberjanovin komentama eliittipataljoona. Vastassa Pajun vaaralla oli 1200-1400 lättiläistä punaista tarkka-ampujaa. Sittemmin Kalm asettui Suomeen, opiskeli Englannissa ja Yhdysvalloissa vaihtoehtoisen lääkinnän soveltajaksi ja harjoitti praktiikkaa Rauman lähellä. Armeijassa Kalm oli usein poikkiteloin esimiestensä kanssa ja eikä aina noudattanut heidän käskyjään.

Tartto oli viimeinen pysähdyspaikka ennen Tallinnaa. Sanotaan, että Tartto on Viron pään kaupunki, mutta Tallinna on pääkaupunki. Tarton historia on kirjavaa, tuhoa ja jälleenrakentamista. 1770-luvulla oli kolmas tuho. Sen jälkeen kumottiin kivestä rakentamisen kielto, jolloin kaupungin paloturvallisuus oleellisesti parani. Tarton yliopistossa oli ennen sotia ja on nyt taas uudelleen paljon suomalaisia opiskelijoita.

Matkanjohtaja Pertti Leivo ja Ossi Härmälä pitivät kumpikin oman kiitospuheensa autossa. Ennen laivaan astumista pysähdyttiin vielä hieman epämääräisen oloisessa viinakaupassa ja kauppa kävi. M/S Norlandia siirsi meidät jälleen lahden yli ja myöhään illalla oltiin Helsingissä. Oli jälleen tehty ikimuistoinen matka, joten parhaat kiitokset kurssitoimikunnalle ja erityisesti Sampo Ahtolle erinomaisesta opastuksesta.

Ylivieskassa 31.7.2007
Tapani Konttinen
Webmaster ja matkakirjuri

Hauskaa oli, juttu luisti ja kokkapuheet lentelivät. Jutut olivat samantapaisia kuin 50-vuotta sitten. Mutta sehän vain osoittaa, että pojat ovat poikia, ikämiehinäkin. Tässä muutamia kuultuja juttuja ja koettuja tilanteita.

Tartossa paljastettiin neuvostovallan aikana Leninin patsasta. Tilaisuus oli juhlallinen ja tietysti kaikki paikalliset puoluepamput ja ehkä joitakin silmäätekeviä Moskovastakin oli paikalla. Tällaisten tilaisuuksien jännittävä kohokohta on aina patsaan paljastus. Yleisö odotti nytkin malttamattomana, mitä kankaan alta paljastuisi. Ja tulihan sieltä esiin jyhkeä kivinen Lenin, mutta patsaan kaulaan oli ripustettu roikkumaan hirtetty kissa. Juhlatunnelma meni tietysti plörinäksi. Lieneekö syyllinen koskaan paljastunut. Ikävintä tässä tietenkin oli se, että kissaparka oli joutunut mokoman Leninin takia menettämään ainoansa.

Kun Puna-armeija poistui Virosta, otti se kasarmeista kaiken kuljetuskelpoisen tavaran mukaansa.   Loput rikottiin tai töhrittiin. Huippusuoritus oli erään komentajan oivallus, kun hän komensi yksikkönsä sotilaat hylättävän varuskunnan juhlasaliin ja järjesti heidät kyynärpäätuntumalla riveihin niin, että sali täyttyi. Sen jälkeen kuului komento housut alas ja kyykkypaskalle. Kun läjät oli väännetty, komennettiin porukka ylös ja ulos.  Varuskunnan haltuunsa ottaneet virolaiset pohtivat aluksi, pitäisikö nämä miehittäjän viimeiset terveiset jättää paikoilleen ja esitellä niitä yleisölle venäläisenä tilataiteena. Käytännön syistä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin.

Eräs kurssiveljemme oli menomatkalla laivalla tanssitellut nuoria naisia. Tytöt olivat ihmetelleet, mikä on tällainen suuri porukka vanhoja miehiä, joilla kaikilla on samanlaiset lätsät. Olivat esittäneet kolme vaihtoehtoa:

• Eturauhassyöpää sairastavien kuntoutusryhmä
• Dementiapotilaiden kesäretki
• Vanhojen homojen kokoontuminen
  

Kurssiveljemme oli oikaissut nämä väärinkäsitykset ja kertonut, keitä olemme. Sen jälkeen seurasi kysymys, että millä rahoilla me matkustamme. Kun tytöt sitten kuulivat, että jokainen maksaa itse omat matkakulunsa, tuumivat he, että meidän pitäisi keksiä jokin sopiva rahan ansaitsemiskeino yhteistä matkakassaa varten. No mikä se voisi olla? Eräs tytöistä piti poikakalenteria mielenkiintoisena ajatuksena. Tosin hän lisäsi tähän, että ei itse kyllä ostaisi sitä.

Sampo pelkäsi olevansa pervo, kun hän mielellään katseli nuoria kauniita naisia. Hänelle oli kuitenkin suuri helpotus huomata, että niinhän me kaikki teimme. Kun kerroin tämän jutun kotona vaimolle, hän sanoi toisen mahdollisuuden olevan, että olette kaikki pervoja.

Kenraali Kaarlo Heiskanen, Kylmä-Kallena paremmin tunnettu, oli viimeinen palveluksessa ollut jääkäriupseeri. Yleinen käsitys lienee, että kenraali Heiskanen sai lempi- tai haukkumanimensä, kuinka vaan, sotilaallisten ansioidensa vuoksi. Häntä pidettiin kylmäpäisenä ja häikäilemättömänä komentajana. Voihan sekin pitää paikkansa, mutta alun perin Heiskasen nimitys Kylmä-Kalle johtui puhtaasti hänen fysiologisista ominaisuuksistaan. Hänellä oli nimittäin aina kylmä johtuen ilmeisesti huonosta verenkierrosta. Kesälläkin Kylmä-Kallella oli aina hansikkaat käsissään. Erään kerran Jatkosodan aikana Heiskanen oli seurueineen tarkastuskierroksella divisioonassaan.  Oli lämmin kesäpäivä, mutta kenraalilla oli kuitenkin mantteli päällään. Tästä johtuen seurueen muidenkin upseerien piti pukeutua mantteliin. Muut hikoilivat viimeisen päälle, mutta Kylmä-Kallella oli mukava olo.

Turre ja nuorempi insinööri olivat nirhanneet vesipullon suuosasta tyylikkään näköisen juomakupin, joka erehdyttävästi muistutti konjakkilasia. Kun sitä käytettiin vesipulloon verrattuna ylösalaisessa asennossa, oli pohjassa kierrekorkki, jota tarvittaessa saattoi käyttää turboruuvina. Siitä pojat sitten naukkailivat konjakkia. Meitä Pekan kanssa harmitti katsella moista ryypiskelyä, mutta harmimme laantui aina, kun pojat tarjosivat meillekin.

Liepajassa havaittiin erään koulua muistuttavan rakennuksen seinässä kyltti Vidusskola. Yleisesti arveltiin, että kyseessä täytyi olla tyttökoulu.

Seisoskelin Timpan kanssa menomatkalla ulkona laivan kannella. Timppa poltteli ketjussa. Kysyin, montako toppaa menee päivässä. Timppa vastasi, että ei mene kuin yksi toppa, kun hän käyttää näitä 30 savukkeen säästöpakkauksia.

Autonjohtaja Jussi jakoi paluumatkan laivalippuja. Takaa kuului kysymys, että saanko minä uuden lipun, jos hukkaan tämän. En kuullut vastasiko Jussi tähän sinänsä asialliseen kysymykseen.

Viki on savolainen huumormies, jolla juttuja piisasi. Eräässä hänen tarinassaan oli maalaismies mennyt kaupunkiin ostaakseen uudet kengät. Kotiin tultuaan hän asettui vaimonsa eteen olettaen, että tämä huomaisi miehen ostoksen. Kun vaimo ei reagoinut mitenkään, riisui mies itsensä ilkosilleen jättäen uudet kengät jalkaansa sanoen, katsopa eukko, mihin viisari osoittaa. Tähän vaimo tokaisi, että olisit ostanut hatun.