Takaisin tiedotuksia sivulle
Kurssi 102 ei lopu koskaan

 
Kulttuuri- ja sotahistoriallinen matka Itä-Preussiin 16-24.4.2012
 

Matkakertomus

Olin jo varautunut tekemään matkakertomuksen kuten ennenkin. Kuitenkin kun menomatkalla laivalla Sampon kertoessa Itä-Preussin historiasta huomasin, kuinka oikealla puolellani istuva rouva teki kauniilla käsialalla tarkkoja muistiinpanoja, sain loistavan ajatuksen pyytää häntä matkakirjuriksemme. Kyseessä oli Terhikki Kuusela, kurssiveljemme Esko Aittapellon parempi puolisko. Esitin pyyntöni Hotel an der Hasenheidessa ja sekä Terhikki että Esko suhtautuivat asiaan myönteisesti. Siten alla oleva teksti on Terhikin käsialaa ja kuvat Eskon ottamia.    -webmaster-
 

Matkamme alkoi maanantaina 16.4. klo 15 Kiasman edestä kahdella bussilla. Joukkomme käsitti kaikkiaan 59 henkeä: 41 kurssilta 102, 1 kurssilta 101, 13 seuralaista, lehtimies ja kaksi kuljettajaa sekä asiantuntijaopas eversti Sampo Ahto. RUK 102:n edustus yksiköittäin lueteltuna oli: 1.K 5, 2.K 4, 3.K 5, Krh 4, Pst 6, KtPtri 7, ItPtri 1, PionK 2 ja VK 7.

 

Kuva 1: Reittimme
 

Harmillinen takaisku oli, ettemme päässeetkään alkuperäisen suunnitelman mukaan 17. - 18.4. laivalla suoraan Gdyniaan, vaan meidän piti jo 16.4. lähteä kohti Travemündea, ja vasta 18.4. illalla pitkän bussimatkan jälkeen pääsimme Gdanskiin. Olihan olo laivalla kyllä leppoisaa. Asiantuntijamme Sampo Ahto luennoi laivamatkan aikana hyvin kiinnostavasti Itä-Preussin historiasta.

 
 
Kuva 2: Laivalla tutkitaan karttoja Kuva 3: Ritari Kantin museossa
 

Nimi Preussi, Prussia, tulee alueen balttilaisista prusseista, joiden liettualle sukua oleva kieli kuoli 1600-luvulla. 900-luvulla tänne tuli saksalaisia, jotka käännyttivät prussit kristinuskoon ja levittivät vaikutustaan, joka ulottui myös Liettuan, Latvian ja Viron kaupunkeihin. Saksalainen ritarikunta hallitsi aluetta 1200-luvulta 1500-luvulle, jolloin uskonpuhdistus mursi Tannenbergin taistelussa (v. 1410) heikentyneen ritarikunnan henkisen perustan. 30-vuotinen sota ei koskenut Itä-Preussia.  Ritarikunnan suurmestarien jälkeen Hohenzollern-sukuiset herttuat tulivat johtoon. 1701 Brandenburgin herttuasta tuli kuningas, König in Preussen, Fredrik I. Myöhemmin Fredrik Suuri otti arvonimekseen König von Preussen. Alkuperäisestä Preussista tuli Itä-Preussi ja länsiosasta Preussi. 1700-luvun lopulla Preussi osallistui Puolan toiseen ja kolmanteen jakoon, mutta sodanjulistus Napoleonia vastaan koitui sille kohtalokkaaksi. Tilsitin rauhassa 1807 se menetti suuren osan Puolasta, joka sittemmin tuli Venäjälle. Versaillesin rauhassa 1919 muodostettiin Puola uudelleen ja sille annettiin yhteys merelle, ns. Puolan käytävä Gdingenin kylän kohdalla. Danzigista alueineen (n. 2000 km2) tehtiin vapaavaltio. 90 prosenttia asukkaista oli saksalaisia ja he halusivat kansanäänestyksessä kuulua Saksaan. Tämän kunniaksi perustettiin Treudank-muistomerkkejä. 2. maailmansodan jälkeen alue jaettiin kahtia Puolan ja Venäjän kesken. Saksalainen väestö oli yritetty evakuoida Saksaan, ja suuri osa sinne yhä jääneistä kasubeista ja masurialaisista siirtyi Saksaan myöhemmin.  

 
Kuva 4: Moottorisaha viemisiksi Puolasta Kuva 5: Johtajaa seurataan Gdanskissa
 
Laivan tultua Travemündeen myöhään tiistai-iltana 17.4. ajoimme Rostockiin ja aloimme etsiä sen liepeillä olevaa hotelliamme. Etsintä kesti pari tuntia, mutta päästiin kuin päästiinkin aamuyöllä muutamaksi tunniksi kynsillemme, kuten ahkeruudestaan tunnettu Fredrik Suuri aikoinaan. Aamulla aikaisin istumme taas busseissa nenät kohti Gdanskia.  Tasaista on, viljelysmaita, ja Puolan rajan ylitettyämme sekametsää ja aukeita, joiden kohdalla aina on puurivi tietä reunustamassa.  Näin ei ole muualla Puolassa, sillä puut peltoaukioiden laidoille on aikoinaan määrännyt Saksan valtakunnan laki.  Sampo Ahto kertoo puolalaisten asenteesta: kova kovaa vastaan, Puola ei anna periksi, kansan muisti tietää 1600-luvun alun olleen suurvalta-aikaa. Tällä alueella on paljon vanhaa saksalaista talokantaa, asukkaita on siirretty Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Puolassa säilyi vahvana katolisuus, koska ympäröivät vihollismaat edustivat muita uskontokuntia.  Kirkot näyttävät tutun näköisiltä, ilmankos, kun ovat tällä alueella entisiä saksalaisia luterilaisia kirkkoja. Saksan puolella näkyi paljon tuulivoimalaryppäitä, täällä ne alkavat vasta Karlinon jälkeen; siipien kärjissä on Puolan värit.  Lähellä Itämeren rannalla on Kolbergin kaupunki, jota asukkaat sinnikkäästi puolustivat Napoleonia vastaan. V. 1944 Göbbels määräsi ohjaaja Veit Harlanin tekemään tästä elokuvan ”Kolberg” taistelutahdon lujittamiseksi, kertoo Sampo Ahto. Kaksi taukoa pidetään ennen Gdanskia.

 

Kuva 6: Katunäkymä Gdanskissa Kuva 7: Beischlag
 
GDANSK
 
Gdanskiin / Danzigiin tullaan hyvin myöhään. Kävelyretki jää tältä illalta, mutta aamulla 19.4. se tehdään Westerplatten kustannuksella. Nuoresta saakka, Grassin romaaneita luettuani, olen halunnut nähdä Danzigin. Nyt tuli tilaisuus siellä pistäytymiseen, liian lyhyt, mutta erinomaisella opastuksella.  Danzig tuhottiin täysin 2. maailmansodan lopulla, mutta ainakin ulkoapäin rakennukset on korjattu aivan alkuperäisen näköisiksi.  Kierrämme Vanhassa keskustassa, jonka katuja reunustavat kolmiopäätyiset talot (Giebelhäuser).  Monessa talossa on koristeellinen ulko-ovi ja ns. Beischlag, terassimainen eturakennus portaineen. Danzig oli Preussin johtava hansakaupunki satamansa takia, ja porvariston vauraudesta todistavat Itämeren seutujen kauneimpiin gotiikan helmiin kuuluvat kaupungintalo (1300 - 1400) ja Mariankirkko, maailman suurin tiilikirkko vuosilta 1343 - 1502. Tutustumme tähän vuoteen 1945 saakka luterilaiseen kirkkoon myös sisältä. Dlugi Targ-aukion keskellä on kuuluisa Neptunus-suihkulähde ja sen takana Arturin talo, tyypillinen hieno klubitalo.  Aukion päässä on valtava Vihreä portti. Yksi nähtävyyksistä olisi myös meripihkamuseo. Meripihkasta tehtyjä koruja oli kovasti myytävänä.
 
 
Kuva 8: Neptunus ja Arturin talo Kuva 9: Entinen asevarasto
 

MALBORK

 
Kävelykierroksen jälkeen on jo taas kiire jatkaa matkaa Malborkiin eli Marienburgiin, joka oli Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin asuinpaikkana 1309 - 1457. Tältä ajalta ovat linna ja raatihuone. Puolaan Malbork on kuulunut 1466 - 1772 ja taas vuodesta 1945, Preussille 1772 - 1945. Saavuimme linnakierrokselle kolme tuntia sovittua myöhemmin, mutta opastus järjestyi. Tämäkin linna on sodassa pahoin tuhoutunut, ja vuosikymmenten ajan sitä on korjattu. Saimme hiukan käsitystä linnasta rakennuksena. Sitä ympäröi kehämuuri ja etuvarustuksena toimii esilinna. Vallihaudan yli vie nostosilta. Haavoittuvin kohta on portti, joka voitiin sulkea vahvalla laskettavalla ristikolla. Puolustuksen johto toimi vankassa sydäntornissa. Asuminen on varmaan ollut kolkonlaista, vaikka lämmityksen parantamiseksi oli keinoja keksitty. Lattiassa olevista aukoista saatiin lämpöä alapuolella olevista uuneista.
 
 
Kuva 10: Motlawa-jokea Gdanskissa Kuva 11: Malborkin linna
 

OLSZTYN, SWIETA LIPKA

 

Malborkista matka jatkui Olsztyniin / Allensteiniin. Matkalla Sampo Ahto kertoi elävästi toisesta Tannenbergin taistelusta, joka tapahtui 17.8. - 2.9.1914. Tannenberg sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Olsztynistä lounaaseen. Tuo taistelu oli Saksan armeijan siihen mennessä loistavin menestys, ja siihen perustui von Hindenburgin ja hänen esikuntapäällikkönsä Ludendorffin maine suurina sotapäällikköinä. Saksalainen 8. armeija tuhosi venäläisen Samsonovin armeijan. Samsonovin urhea vaimo etsi sotatantereelta sinnikkäästi miehensä ruumista lopulta löytäen sen.

 

Kahvitauko pidettiin ja perille tultiin aika myöhään. Sateenkin takia kaupunkiin tutustuminen jäi sikseen.  Olsztyn on ollut kaupunki vuodesta 1353.  

 
 
Kuva 12: Swieta Lipka Kuva 13: Swieta Lipkan urut
 
20.4. aamulla jatkamme matkaa kohti hyvin erikoista kohdetta, Swieta Lipkaa / Heiligelindea eli Pyhää Lehmusta.  Ihmeellistä, että tästä pikkukylästä löytyy hieno barokkiluostari ja -kirkko. Kuten monet katoliset kirkot, tämäkin on syntynyt legendan pohjalta. Kirkon sisällä on puu, joka symbolisoi lehmusta, johon erään vangin veistämä Marian kuva yhä uudelleen palasi ja kiinnittyi, kunnes paikalle rakennettiin pieni kappeli ja vähitellen komea kirkko. Swieta Lipkasta tuli tunnettu pyhiinvaelluspaikka. Kirkkoa ja luostaria rakennettiin 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkuun. 2. maailmansodassa ne säästyivät. Paavi Johannes Paavali II antoi vuonna 1983 Swieta Lipkalle arvonimen Bazylika Mniejsza.  Sisäpihalle vievä pääportti on taontataidon mestarinäyte. Ristikäytävää koristaa 44 veistosta. Kirkkosalin kattoon on maalattu freskot ja kirkko on kaunistettu barokkikirkkojen tapaan kauttaaltaan lukuisin veistoksin ja maalauksin. Urut rakensi vuosina 1719 - 21 Preussin kuninkaan hoviurkumestari.  Urkupillien ympärillä on figuureita, Maria ja enkeli Gabriel sekä kaksi muuta enkeliä pasuunoineen, tähtiä ja säteitä. Kuviot liikkuvat musiikin soidessa ja kokonaisuus on kaunis ja vaikuttava.
 

Kuva 14 vasemmalla:  Pyhä lehmus Swieta Lipkassa



Täältä lähdettiin kohti Ketrzynia eli Rastenburgia.  Saksalaisen ritarikunnan linnan äärellä pysähdyttiin ja kaupungissa vietettiin aika pitkä kahvitauko. Jopa niin pitkä, että kaksi kurssiveljeä ehti eksyä kaupungilla, mutta heihin saatiin yhteys ja tulivat Sampon ohjeiden mukaan taksilla perässa Hitlerin päämajaan. Hyvin ehtivät mukaan.

 

WOLFSSCHANZE

Seuraava kohteemme on läheinen Wolfsschanze, Sudenpesä, Hitlerin sodanjohtopaikka vuosina 1942 - 44. Tämä päämaja rakennettiin operaatio Barbarossaa silmällä pitäen, joka oli alkanut menestyksellä kesäkuussa 1941. Vuoden loppuun mennessä ei enää päästy etenemään Leningrad-Moskova-Asovanmeri-linjalla. Tilanne alkoi olla sellainen, että kaikki voimat oli pantava liikkeelle, ja Neuvostoliiton luonnonvaroihin käsiksi pääsy olisi elinehto. Kesäkuussa 1942 Saksa jatkoi etenemistä Stalingradiin ja valtasi sen elokuussa.  Ankarien taisteluiden jälkeen sotamarsalkka Pauluksen divisioonat saarrettiin.  Saksan vastarinta murtui 2.2.1943. Siitä tuli sodan käännekohta.  Sen vuoden maasotatoimien painopiste oli kuitenkin edelleen NL:n rintamalla. Neuvostojoukot alkoivat edetä länteen ja jatkoivat etenemistään kohti Itä-Preussia vuonna 1944. Hitler poistui päämajasta viimeisen kerran 22.11.1944. Hän ei halunnut jättää bunkkereita ehjinä venäläisille, ja siksi saksalaiset räjäyttelivät niitä perääntyessään, jolloin ne kärsivät suuria vaurioita.
 
 
                 Kuva 15: Sudenpesän opastaulu Kuva 16: Sudenpesää
 
Paikallinen opas, joka esitteli kirkkoa, tuli mukaamme. Syntyi pientä erimielisyyttä siitä, kumpaa johtajaa seuraamme, sillä meidän mielestämme omamme oli varmempi. Toisaalta hän vei meitä hankalille reiteille. Metsä oli täynnä sini-, kelta- ja myös punakukkaisia vuokkoja. Vaurioistaan huolimatta bunkkerit olivat selvästi hahmotettavissa.  Ne oli aikoinaan maastoutettu hyvin, niitä ei olisi hevin erottanut edes ilmasta, seinät ja katot olivat vihreän kasvuston peitossa. Sampo Ahto kertoi tarkkaan täällä 20.7.1944 tapahtuneen Stauffenbergin attentaatin kulun. Aika konkreettisen kuvan sai sodan johdon toiminnasta kokonaisuudessaan.  Alueen opastaulussa selvitetään, missä kenenkin Hitlerin lähimmän miehen bunkkeri sijaitsi. Mieleen palaavat sodan ajalta nimet Bormann, Göring, Jodl, Keitel. Parinkymmenen kilometrin päässä Wolfsschanzesta on entinen Saksan maavoimien esikunnan alue Mauerwald, jossa myös käymme. Siellä bunkkerit ovat kokonaisina ja myös sisäpuolelta nähtävissä.  Erikoisuutena siellä on Hitlerin itsensä suunnittelema bunkkeri. Silmiä hivelevän kaunis ranta järvineen on lähellä. Tämä seutu onkin luonnonkaunista järvialuetta.
 
 
Kuva 17: Stauffenbergin attentaatin tapahtumapaikalla Kuva 18: Mauerwaldissa
 
Hyvässä säässä jatkoimme Gizyckoon / Lötzeniin, josta aamulla 21.4. palasimme palan matkaa takaisinpäin suunnistaaksemme kohti Kaliningradia / Königsbergiä.
 

KALININGRAD

 

Ylitämme Venäjän rajan varjellen maahanpääsylappujamme passien välissä, jotka vaivoin saimme bussissa täytetyiksi.  Maaseutu on hoitamattoman näköistä, ei juurikaan viljelyksiä eikä siistejä pihoja. Kaliningrad on itselleni miellyttävä yllätys. Kaupungissa on valtavia kerrostaloja laajoilla alueilla, mutta historiaakin on arvostettu.

 
Königsberg syntyi v. 1225 Saksalaisen ritarikunnan rakentaman vallituksen turviin. Linna rakennettiin 1278 -92. Se tuhoutui sodassa ja räjäytettiin pois v. 1961, samoin kuin Berliinin linna DDR:ssä. Hansaan Königsberg liittyi ennen 1300-luvun puoliväliä käyden kauppaa varsinkin meripihkalla. Ritarikunnan suurmestarit siirtyivät Marienburgista Königsbergiin 1457. Markkreivi Albrecht muutti alueensa v. 1525 Puolan alaiseksi herttuakunnaksi ja perusti pääkaupunkiin yliopiston v. 1544. Yliopiston tunnetuin oppinut on filosofi Immanuel Kant.  Tärkein nähtävyys nykyisin lienee valtava tuomiokirkko 1300-luvulta. Sekin raunioitui 2. maailmansodassa, mutta onneksi sen korjaus aloitettiin jatkuen yhä. Kirkkosaliin emme päässeet, mutta muissa osissa oli kolmessa kerroksessa museo, jossa oli kuvia entisestä Königsbergistä ja ritareista sekä kaikenlaista Kantiin liittyvää aineistoa. Emme ehtineet kirkosta pois, kun ankara ukonilma jyrisi ja räjähteli yllämme. Kaatosateessa kadotin itselleni läheisimmän kurssiveljen, ja etsiessämme toisiamme kastuimme perin pohjin, mutta niin tapahtui useimmille. Aamulla 22.4. kiertelimme bussilla kaupunkia ja näimme kauniita rakennuksia, kuten komean keltaisen kaupunginteatterin, Luisen kirkon, Dohna- ja Wrangel-tornit, kaupungintalon, Schillerin patsaan sekä Taistelevat visentit (patsas vuodelta 1912) ja valkean uuden ortodoksisen Jeesus Vapahtajan kirkon (2006).  Tietysti upeimmin kaupunkia koristavat vesistöt, entisiltä saksalaisilta nimiltään Pregel-joki sekä Oberteich- ja Schlossteich-lammet.
 
 
Kuva 19: Tyhjä talo Pregel-joella Kaliningradissa Kuva 20: Königsbergin tuomiokirkko
 

Königsbergiä pidettiin sodan aikana rauhallisena alueena ja sinne siirrettiin Saksasta naisia ja lapsia turvaan 1943 ja -44. Moottoritie oli 2. maailmansodan alussa rakennettu Berliinistä Königsbergiin. Syksyllä 1944 Königsbergiä pommitettiin ankarasti. Gauleiter Koch ei halunnut aloittaa evakuointia, jottei synny paniikkia. Monikymmenkertaista ylivoimaa vastaan pystyttiin puolustautumaan, jopa tekemään vastahyökkäys, jolloin paljastuivat venäläisten siviileille tekemät hirmutyöt. 13.1.1945 alkoi venäläisten suurhyökkäys, ja 22.1. lähti viimeinen evakuointijuna Königsbergistä. Sen jälkeen yritettiin väkeä siirtää vielä laivoilla. Baltian maista oli saatu evakuoiduksi 500000 ihmistä. Königsbergiin oli jäänyt lisäksi vielä ainakin 100000 siviiliä. Gdynian lahdella odotti monta evakuointilaivaa, mutta vastapuoli teki kaikkensa, jotta evakuointi ei onnistuisi. Siviiliuhreja tuli valtavia määriä, kun laivat torpedoitiin. Yhtenä esimerkkinä vain Gdyniasta lähtenyt Wilhelm Gustloff-risteilyalus, jonka tuhossa menehtyi 10000 naista ja lasta.

 
 
Kuva 21: Kantin hauta Kuva 22: Kantin patsaan juurella
 

Puna-armeija oli piirittänyt Königsbergin tammikuussa 1945. Kenraali Otto Lasch määrättiin komentajaksi tähän kaupunkiin, jota kutsuttiin linnoitukseksi. Hänen oli määrä puolustaa viimeiseen mieheen linnoitusta kolmella divisioonalla vihollisen 36 divisioonaa vastaan. Liittoutuneet pommittivat mereltä. Huhtikuun alussa saksalaisia oli 30000 ja yksi panssarivaunu, venäläisiä 250000 ja monta panssarivaunua. Taistelu Königsbergistä kesti 6. - 9.4. Lasch antautui 9.4.1945, kun venäläiset jo olivat hänen bunkkerissaan. Hitler määräsi hänelle kuolemantuomion pelkuruudesta.  Myös venäläiset määräsivät hänet kuolemaan. Lasch joutui sen sijaan Neuvostoliittoon sotavankeuteen useille gulageille vuoteen 1948, jolloin hänet tuomittiin 25 vuodeksi keskitysleirille Vorkutaan. Lokakuussa 1955 hän pääsi kuitenkin palaamaan Saksaan ja kirjoitti muistelmansa: ”So fiel Königsberg”. Otto Lasch kuoli 1971.

 

Saimme sunnuntaiaamuna 22.4. nähdä Laschin maanalaisen komentokeskuksen, joka on 1939 rakennettu Hansa-aukion alle. Bunkkeri on 30 metriä pitkä ja sen molemmissa päissä on kulkuaukot. Huoneita on 21 käytävän molemmin puolin. Niissä on kuvia pommitetusta Königsbergistä ja luonnollisen kokoisia nukkeja univormuissa. Sen huoneen, jossa allekirjoitettiin antautuminen, sisustus on tarkkaan rekonstruoitu.

 
1946 Königsbergin nimi muutettiin Kaliningradiksi.
 
 
Kuva 23: Kaliningradin yliopisto Kuva 24: Vanhempi insinööri ja Turre kenraali Laschin bunkkerin toisella suuaukolla
 

KUURIN KYNNÄS

 
Matkamme jatkuu pitkin Kuurin kynnästä, joka erottaa Kuurinhaffin Itämerestä. Kynnäs on runsaat 100 kilometriä pitkä luonnonsuojelualue, jonka eteläosa kuuluu Venäjään, pohjoisosa Liettuaan. Toisin kuin kartasta uskoisi, ei kynnästä pitkin ajettaessa näy merta, vaan pelkästään metsää. Hoikat puunrungot ovat taipuneet merituulessa. Pysähdymme matkalla ja pääsemme portaita pitkin meren lähelle ihailemaan dyynejä ja hiekkarantaa. Liettuan puolelle pääsemme selvittyämme tullista normaalein tarkastuksin. Pian rajan jälkeen pidämme tauon hyvin viehättävässä Nidan pikkukaupungissa. Kesäisen lämmin päivä, siisti ympäristö, hyvä ruoka ja palvelu.
 
 
Kuva 25: Nidan taloja Kuva 26: Ristikukkulalla
 

KLAIPEDA

 

Illansuussa saavumme Klaipedaan ylitettyämme lautalla noin kilometrin levyisen salmen.  Heti perille päästyä tutustutaan kävellen kaupungin keskustaan Sampon johdolla. Mieleen jää joki Niemen (Nemunas, Memel) sekä runoilijan kaihoisaa rakkautta kuvaava naisen patsas, koska lauluksikin tehdyssä runossa on vaikuttavat sanat. Olisipa ollut hienoa kuulla se laulettuna!

 

Klaipeda / Memel syntyi Saksalaisen ritarikunnan 1252 perustaman linnan ympärille ja oli erityisesti 1500-luvulla vilkas kauppapaikka, myöhemminkin tärkeän satamansa takia. Se kuului Itä-Preussiin vuoteen 1919. Liettua anasti v. 1923 liittoutuneiden valvonnassa olleen Memelin alueen. Saksa miehitti sen 1939. Liettua oli Saksan hallussa vuoteen 1945 ja sen jälkeen siitä tuli neuvostotasavalta.

 
Saksan hyökkäys itään alkoi 1941. Kesäkuussa 1944 sen joukot kärsivät suuren tappion Varsovan kohdalla. Elokuussa Memelin kaupunkiin kuului kovaa jyminää, jota luultiin ukkoseksi. Saksalainen komentajakapteeni meni tarkistamaan tilannetta ja näki kovan taistelun olevan käynnissä. Paikalla oli joukko nuoria Hitler Jugend-poikia, jotka kapteeni toimitti Saksaan. Kaupunkia alettiin evakuoida, aluksi saatiin 50000 henkeä lähtemään. Siauliain kohdalla saksalaiset kävivät vastahyökkäykseen kahdella panssaridivisioonalla, jolloin saatiin hiukan lisäaikaa. Miehiä ja kalustoa kuitenkin tarvittiin muualla, ja Memeliin jäi vain kaksi jalkaväkidivisioonaa, kun venäläisten suurhyökkäys alkoi. Ne pystyivät torjumaan vihollista lokakuun ajan, mutta sen jälkeen koittivat kovat ajat kaupungin väestölle. Vasta 22.1.1945 Hitler antoi käskyn luopua Memelistä. Juutalaisia oli Liettuassa paljon, ja heidän kokemuksensa olivat hirveitä sekä bolsevikkien että saksalaisten taholta. Natsipropaganda pani mielellään tuhotyöt kommunisteja kannattavien juutalaisten syyksi.
 

PALANGA, RISTIKUKKULA, RIIKA

 

Aamulla 23.4. lähdemme ajelemaan ja poikkeamme Palangan lomakeskuksessa katsomassa merta ja laajoja hiekkarantoja. Matkan varrella ennen Palangaa  on pieni paikka nimeltä Nemeritas. Sen saksalainen nimi on Nimmersatt, ja siitä Sampo Ahto tuntee lorun: ”Nimmersatt, wo das Deutsche Reich seine Grenze hat”.  Tulee mieleen, onko tuo ”nimmer satt” jotenkin enteellinen ja kuvaa Saksan kansaa hyvässä ja pahassa? Onkohan liian korkealentoista alkaa tässä yhteydessä ajatella Goethen Faustia?

 
Siauliain kaupungin pohjoispuolella on ns. Ristikukkula, hyvin laaja alue. Sinne on 1800-luvun puolivälistä saakka tuotu lukemattomia erikokoisia ristejä neitsyt Marian kunniaksi, rukouksena tai kiitoksena. Ei edes neuvostoaikana pystytty estämään ihmisiä niitä tuomasta. Liettua on säilynyt katolisena maana, joten yhteys Puolaan on tuntunut läheisemmältä kuin yhteys muihin Baltian maihin.
 
 
Kuva 27: Riian symboli Kuva 28: Ortodoksinen kirkko Riiassa
 

Matkanteko jatkuu edelleen kohti Riikaa. Tauroggenin ohi ajaessamme Sampo Ahto kertoo Tauroggenin sopimuksesta v. 1812. Preussilainen kenraali Georg von Wartenburg teki liittosopimuksen venäläisten kanssa, kun Preussi oli Tilsitin rauhassa pakotettu Napoleonin liittolaiseksi ja hyökkäämään tämän kanssa Venäjälle, jossa kävi huonosti. Kuningas Fredrik Wilhelm III oli aluksi vihainen, mutta ymmärsi lopulta sopimuksen edut. Bismarck piti sopimusta hyvänä esimerkkinä, ja DDR:ssä se tietysti oli arvossaan.  Myös Molotov-Ribbentrop -sopimuksen voi tässä yhteydessä mieleen palauttaa.

 

Tullaan Kuurinmaalle. Kun Saksalainen ritarikunta sortui, siitä pelastui vain Kuurinmaa. Sen suurmestari, Kettlerin sukua, lupautui Puolan vasalliksi ja sai Kuurinmaan herttuan arvon. Puolan yliherruus vaihtui Venäjän yliherruudeksi. Herttuan kuoltua hänen leskestään Anna Ivanovnasta tuli aikanaan Venäjän keisari. Hän rakastui hovipalvelijaansa Ernst Bironsiin, joka oli harvinaisen vallanhimoinen. Annan kuoltua Bironsista tuli Kuurinmaan herttua ja hän rakennutti Rundalin komean linnan 1730-luvulla. Jääkärien jäljillä kiertäessämme saimme siihen tutustua.  Jelgava eli Mitau tehtiin hienoksi barokkikaupungiksi ja sinne rakennettiin toinen linna, molempien arkkitehtina Rastrelli.

 

Ylitetään Aajoki ja Missejoki. Riikaan saavutaan noin 16.30. Aurinko paistaa ja tuntuu lämpimältä, mutta se oli petosta, kuten kävelykierroksella saimme todeta. Riikahan varmaan on kaikille ennestään tuttu, mutta se ei sen lumoa vähennä.  Pysähdymme Vapaudenpatsaan kohdalla, josta vartijat ovat jo poistuneet, näemme Kansallisoopperan, Sampo Ahto kertoo Johanneksen kirkosta (1200-luvulta), jonne kaksi munkkia muurautti itsensä, katselemme Suuren killan taloa sekä Mustan kissan taloa kissoineen, Pietarinkirkon edessä ihailemme Bremenistä saatua eläinpatsasta. Talot on kaikki korjattu hienosti ja kujat ovat saaneet taas myös saksalaiset nimet kiitoksena lahjoittajille. Käymme kaupungin muuriin 1698 puhkaistulla Ruotsin portilla, jonka lähellä oli ruotsalaisten (suomalaisten) varuskunta. Sitten tulemme tuomiokirkolle eli Pyhän Marian kirkolle, joka on Baltian suurin sakraalirakennus. Rakennuttaja on piispa Albert. Rakennuspaikka vihittiin 1211 ja rakentamista on jatkettu vuosisatojen ajan. Vuodesta 1991 kirkko on taas evankelisluterilaisen kirkon piispanistuin. Lopuksi pysähdymme Mustapäiden talon edessä, jonka portin pielissä on kuvattu Maria sekä Mustapäiden veljeskunnan musta suojelija Mauritius. Talo oli rakennettu 1334, mutta tuhoutunut kokonaan ja korjattu täysin entiselleen. Se vihittiin uudelleen 9.12.1999.

 
Vuonna 1201 piispa Albert perusti Riian kaupungin Väinäjoen suulle. Hansaan Riika liittyi 1282. Riian piispasta tuli arkkipiispa, ja kaupunki kuului hänen alaisuuteensa. Tämä vapaa valtakunnankaupunki omaksui uskonpuhdistuksen 1522. Riika oli 1581 – 1621 Puolan alaisuudessa, 1621 – 1710 Ruotsin ja siitä vuoteen 1917 Venäjän alaisuudessa. Itsenäisen Latvian pääkaupunki se on ollut 1919 – 40 ja taas vuodesta 1991
 
 
              Kuva 29: Mustapäiden talo Riiassa Kuva 30: Viimeisen illan info Hotelli Latvijassa
 

PÄRNU, TALLINNA

 

Tiistaiaamuna 24.4. on Riika jätettävä ja lähdettävä eteenpäin. Pärnussa pysähdymme ateria- ja ostostauolle.  Sieltä ajetaan Tallinnaan, josta on enää parin tunnin laivamatka Helsinkiin. Niin tuli ero matkakumppaneistamme.

 

Avec-matkustajana haluan kiittää hyvästä ja rennosta matkaseurasta. Oli mieluisaa ja turvallista matkustaa kurssiveljien mukana. Jos vielä järjestetään tällaisia matkoja, voisi hyvin matkan aikana pitää kokoontumisia myös pelkästään veljille, mikäli ne sopivat matkan puitteisiin. Näin ehkä paremmin huomioidaan vanhat perinteet. Siitä tiedän kaikkien olevan yhtä mieltä, että hohdokkuus matkasta olisi puuttunut, jollei asiantuntijaoppaamme olisi ollut juuri Sampo Ahto.

 
Terhikki Kuusela

Kuvat Esko Aittapelto