Kuluneen vuoden aikana maailmalla tapahtui paljon. Meillä oli Ebola, ISIS ja Venäjä. Presidentti Niinistön hyvässä uudenvuoden puheessa korostetuin aihe oli Ukraina, koska sillä on välittömät syy-yhteydet myös Suomen lähialueilla tapahtuvaan turvallisuuskehitykseen.

Islamilaisen radikalismin nousu, ISIS ja Ebola valottaa vähän eri puolia siitä, mistä meidän on puhuttava kun on kysymys Suomen turvallisuudesta. Sotilaallinen turvallisuus on tärkeä komponentti ja presidentti mainitsi Suomen olevan sotilaallisesti liittoutumattoman, mutta turvallisuusmielessä liittoutuneen EU:n jäsenenä. Hän ankkuroi meidät tiiviisti länteen, hän korosti NATO-yhteistyötä, hän korosti Ruotsin kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä. Keskeiset vakauttavat elementit Niinistö liitti läntisiin puitteisiin. Hän käytti sanaa ”aktiivinen” vakauspolitiikka. 1960-luvulla nootti- ja Kuuban kriisien jälkeen Suomessa ruvettiin ulkopolitiikka-sanan edessä käyttämään sanaa ”aktiivinen”. Suomen ei enää tarvinnut näytellä kuollutta. Haimme liikkumatilaa ja tasapainotimme asemaamme kartalla ja siihen viitattiin tällä sanalla.

On myös passiivisia elementtejä. Ne ovat organisaatioita ja instituutioita, joita on luotu vuosikymmenien kuluessa –  ETYJ, EU, eri vakauttavat tekijät, YK-järjestelmä. Suomessa oli paljon luottamusta siihen, että nämä vakauttavat instrumentit, joita ei ole luotu yhtä kriisiä varten, vaan ehkäisemään kriisien syntymistä, olisivat luotettavia. Luottamus niihin on vähentynyt juuri Ukrainan tapahtumien myötä. Suomi tarvitsee liikkuvampia, aktiivisempia osia ”työkalupakkiinsa” Niinistön ilmauksen mukaan. ”Sanomattakin on selvää, että Suomi voi hakea NATO-jäsenyyttä” on tällainen liikkuva asia ja Niinistö mainitsi myös Venäjän tietävän sen. Tämä asia on nostettu pöydälle, koska ilman sen esille ottamista se ei olisi mikään pelote. Presidentin uusi ”aktiivinen vakauspolitiikka” on  Ukrainan kriisin jälkimainingeissa kiteytys, joka toi hyvin esille sen, että olemme voineet uusia melko perinteistä ulkopolitiikan sanastoamme.

Ulkopoliittinen keskustelu kävi vilkkaana koko viime vuoden ja tutkijalle on myönteinen asia, että välitön keskustelumahdollisuus on olemassa. Uskon, että Suomessa on kuitenkin päästy siihen, että sanomisiaan ei tarvitse pelätä – ei Suomen turvallisuus tutkijoiden sanomisista vaarannu, ne ajat ovat ohitse ja turvallisuusuhat tulevat muualta.

Alkanutkin vuosi tullee olemaan tapahtumarikas, eikä kaikki tapahtumat ole positiivisia. Ukrainan kriisi kytee ja paljon muita asioita on maailmalla, kuten juuri nähty terrori-isku Pariisissa. Suomi ei ole eristyksissä ja esim. Syyrian tapahtumista säteilee erilaisia syy-yhteyksiä, joilta me emme ole eristyksissä. Suomen valtio-alusta, joka tarjoaa yhteiskunnalle erilaiset mahdollisuudet, kuten yhä keskeisemmässä asemassa olevat vakaat turvatut tietoyhteydet, on yhä tiiviimmin kiinni muussa maailmassa.

Yhteyksistä kun puhutaan, niin ne Paasikiven ”tosiasioiden tunnustamiset” pikkuisen muuttuu. Mitä ne faktat ovat, jotka Suomen pitää tunnustaa? Usein mainitaan 1300 kilometrin raja, mutta on myös uusia ”rajoja” ja nämä yhteydet ovat keskeisiä ja niiden turvaaminen oleellista. Suomen pankkiyhteydet menevät Euroopan-laajuisten järjestelmien kautta ja jos jossakin tapahtuu jotakin, niin palkanmaksu ja kyky nostaa rahaa loppuvat. Suomalainen yhteiskunta jäätyy melko nopeasti näistä uusista yhteyksien geopolitiikkaan liittyvistä sidonnaisuuksista johtuen. Turvallisuuden sfäärit ovat paljon laajemmat kuin ne aikaisemmin olivat ja siitä ajattelin erityisesti puhua.

Tällä kartalla on esitetty ihmisten keski-ikä eri puolilla Eurooppaa. Kartta kuvastaa myös sitä, miten eri maiden valtioalustat ovat kyenneet tukemaan keskeistä onnellisuuden elementtiä, jos pitkää ikää pidetään yhtenä onnellisen elämän perustekijänä. Yleiskuva on se, että länsimaiden moderni yhteiskunta pystyy tukemaan tätä yhtä keskeistä tapaa, millä me mittaamme onnellisuutta. Sekään ei ole mikään absoluuttinen näkemys. Mitä idemmäksi tässä mennään, vaikka kyseessä on vain EU:n maita, iän lyhenemistä osoittavan punaisen värin määrä siirryttäessä Venäjää kohti kuvastaa kuinka paljon ihmisten arkiseen elämään vaikuttaa isot poliittiset kontekstit. Entisen Neuvostoliiton alue ei takaa ihmisille sitä samaa elämisen perusehtoa ja edellytyksiä mitä läntisen Euroopan sydänmaat takaa. Ne elämää tukevat järjestelmät, mitä on synnytetty myös Suomessa, on jotakin sellaista mikä resonoi myös Niinistön puheen kanssa kun hän sanoi, että me olemme kiinni lännessä eikä meitä siitä irti saa. Tässä on iso kuva, joka myös liittyy siihen perusorientaatioon, mihin meidän kannattaa ankkuroitua ja minkälaisista malleista meidän kannattaa oppia. Tästä on paljon kysymys myös Ukrainan kriisissä. EU:n vetovoima hyvin korruptoituneessa Ukrainassa on jotakin sellaista mihin kannattaa liittyä.

Ihmisissä on hyvin syvällä ne mielikuvat siitä läntisestä utopiasta, missä he haluaisivat olla. Osittain ne eivät ole vain utopioita, vaan oikeasti on olemassa ne elementit, jotka takaavat peruselämän edellytykset. Korruptiomittareilla Ukraina on äärikorruptoitunut maa.

Usein unohdetaan, että samoilla mittareilla Venäjä on yhtä korruptoitunut. Yhdessä elinikäprognoosien demografisten muutosten kanssa tämä maalaa myös Venäjästä hyvin synkän kuvan. Haurastuva, entisestään ongelmallistuva maa, jossa modernisaatio on epäonnistunut ja ihmisille pitää saada jotain muuta ajateltavaa. Kansainvälisen politiikan perinteiden mukaan ulkoiset viholliset on temppu tehdä se. Ulkoisia vihollisia Venäjällä on haettu ja varmasti tullaan hakemaan myös jatkossa, koska yhteiskunnan turvallisuuden Venäläiselle valtioalustalle rakentamisessa ei ole paljon hyvää odotettavissa. Logiikka on vähän karmiva kun ajattelemme myös Suomea. Huhujen synnyttäminen ei ole meistä kiinni vaan se on ison valtion dynamiikka, joka sitä ajaa. Hiukan synkkiä näkymiä tulevalle vuodelle.

Vanha Geopolitiikka on kuitenkin vain yksi näkymä tähän maailmaan. Tässä on geopoliittinen näkymä Euroopasta vuodelta 1899. Maailma oli kävelemässä kohti ensimmäistä maailmansotaa. Eurooppalaiset suurvallat olivat kilpailleet territorioista Afrikassa ja Aasiassa ja maa rupesi loppumaan. Tilanne alkoi kääntyä kohti sisäistä kilpailua Euroopassa ja jännitteet alkoivat nousta. Tämä kuva voisi esittää nykypäivääkin. Venäjä on astelemassa kohti Eurooppaa ja saksalainen hahmo on vastassa. Maat ovat vahvasti henkilöityneinä. Geopolitiikan yksi aksiooma, 1919 muotoiltu ns. mannerlaattateoria esittää, että se joka hallitsee Euroopan ns. sydänmaita, hallitsee koko maailmaa. Nuo sydänmaat siihen aikaan käsitettiin olevan juuri noita Ukrainan viljavia peltoja – ne piti saada haltuun. Tästä Putinin euro-aasianismikin nousee. Keskeisten alueitten hallinta ja integroiminen venäläiseen imperiumiin on valtaa. Voidaan tietysti kysyä ovatko Ukraina ja Krimi siinä mielessä enää ”sydänmaista” kuin ne olivat 1919 kun McKinder tätä oppia esitti, vai onko sydänmaat nyt jossain muualla.

Geopolitiikassa on keskeinen elementti, miten sotilaallinen valta jakaantuu maailmassa. Puolustusmäärärahojen jakaantuminen maailman mittakaavassa on hyvin kuvaavaa tässä suhteessa. Jos kysyn onko maailma vielä yksinapainen, niin vastaus on aika selkeästi: kyllä se on sitä ainakin sotilaallisen voiman mielessä. Kiina on nousussa ja Venäjä satsaa huomattavia resursseja sotilaallisen valmiutensa nostamiseen. Ne ovat vielä hyvin kaukana Yhdysvaltojen tasosta. Kuvassa, jossa pinta-alat on suhteutettu sotilaalliseen voimaan, Venäjä on pieni liru arktisella alueella verrattuna Yhdysvaltoihin. Suomi tässä ei paljon näy. Alueellisesti Venäjän nousu näkyy. Yhdysvallat ei ole mihinkään häviämässä, mutta alueellisesti se ei ehkä ole niin tärkeässä roolissa kuin mitä se aikaisemmin oli.

Kun puhutaan yhteyksistä, joissa Suomikin on tärkeässä roolissa, suomalainen keskeinen valtiostrategia kylmän sodan loputtua ja jopa ennen sitä oli Suomen integroiminen läntisiin järjestelmiin. On rakennettu erilaista infrastruktuuria ja huoltovarmuutta, joka mahdollistaa meille kytkeytymisen näihin keskinäisen riippuvuuden karttoihin. Tämä kuva esittää väreillä kuinka monta tuntia kestää matkustaa lähimpään yli 50.000 asukkaan taajamaan. Kun se suhteutetaan geopoliittiselle kartalle, jossa Ukrainan viljavat lakeudet oli maailmanvallan keskeinen kiihoke, niin tässä yhteyksien geopolitiikassa keskeinen asia, mitä pitää tavoitella, on kytköksien määrä – infrastruktuuria, lentokenttiä, satamia, rautateitä. Missä on mahdollisuuksia päästä paikasta toiseen.

Keskeinen strateginen asia on olla kytkeytyneenä, mutta niin että ei ole liiaksi riippuvainen näistä kytköksistä. Erilaiset epäsymmetrisyydet on yksi avain ymmärtää miten valta jakautuu. Esim. meidän riippuvuus Venäjän raaka-aineista Euroopassa – kuten kaasusta on keskinäinen yhteys, mutta se on riippuvuus, joka pumppaa valtaa Venäjälle ja vähentää Unionin valtaresursseja. Yhteyksien geopolitiikassa on vähän erilaiset lainalaisuudet kuin vanhassa geopolitiikassa. Tästä voisi käyttää myös sanaa geoekonomia.

Finnairin reittikartta osoittaa minne Suomesta pääsee, jos haluaa suoraan lentää maailman keskuksiin. Helsinki on mukavassa paikassa kun Länsi-Euroopasta lennetään Itä-Aasian keskuksiin. Joillakin mittareilla Suomi sijoittuu hyvin tähän yhteyksien maailmaan. Suomen syrjäisyys ei kaikilla tavoin pidä paikkaansa. Olemmeko jonkinlainen keskus vai pussinperä on keskeinen kysymys, kun ajatellaan vallan jakaumaa ja myös Suomen kansallista turvallisuutta. Yhä enemmän Suomen kestävä ajattelu 1990-luvulla rupesi näkemään Suomen osana verkostoja ja kytköksiä. Kartta Euroopan junareiteistä, joissa nopeus on yli 200 kilometriä tunnissa, on Suomelle epäedullinen kun VR:n suurin nopeus on 190. Nämä reitit kuvastavat paljolti myös valtaa. Mitä enemmän niitä on, sitä sujuvampaan on liikenne ja sitä paremmat edellytykset on busineksen tekemiselle ja monille arkisen elämän asioille.

Tämä on myös arkisen turvallisuuden keskeinen elementti. Keskiluokkainen turvallisuuskäsite on muuttunut niistä ajoista, kun oltiin ahdingon alla, yhä enemmän siihen haurauteen ja haavoittuvuuteen, joka liittyy näihin yhteyksiin. Suomi on kytkeytynyt, mutta nykyisillä Euroopan sydänmailla Frankfurtin ja Lontoon alueilla rakennetaan aika kiivaasti uusia yhteyksiä. Muinainen Rooma ei niinkään määritellyt ulkoisia rajojaan vaan ne tieyhteydet, joiden varsille Rooman sotilaallinen voima voi sijoittua. Suomellekin esim. Itämeren yhteydet ovat tavattoman tärkeät ja turvallisuusresursseja pitää olla sen tien turvaamiseksi. Jos niitä ei ole omasta takaa, niitä pitää saada muualta.

Viime päivinä Suomessa on väitelty datayhteyksien valvonnasta. Suomen yhdistää digitaaliseen maailmaan 11 merikaapelia ja ne kaikki menevät Ruotsin kautta. Ruotsilla on lakiensa perusteella mahdollisuus seurata alueellaan kulkevaa tietoliikennettä, joten Suomi on jo ulkoistanut tietoliikenteensä valvonnan toiselle valtiolle. Yksi kaapeli menee Venäjälle ja hätkähdin kun luin, että 55 % Venäjän globaaleista internet-yhteyksistä on tuossa kaapelissa. Venäjällä on melkoinen riippuvuus tässä suhteessa. Kaasuriippuvuus on Euroopalle epäedullinen, mutta datayhteyksien riippuvuus puolestaan Venäjälle. Datayhteysriippuvuus on yhä keskeisempi myös Suomelle ja tämän vuoden aikana siihen liittyvät asiat tulevat olemaan vahvasti esillä

Kaaviokuva laivojen vanavedestä yhden viikon aikana osoittaa Itämeren liikennevirrat. Jos suomalaisen valtioalusta pysyy stabiilina, se pysyy näiden merisuonistojen ansiosta. Suomen turvallisuus ei ole Suomen rajojen sisällä, vaan se on aika lailla rajojen ulkopuolella. Siitä syystä tarvitaan niitä turvallisuus- ja yhteistyömuotoja, joista Niinistö puhui. Suomi tarvitsee ne verkostot, joilla näitä valtimoita voidaan pitää vakaina. Myös Venäjä on aika paljon näiden yhteyksien varassa. Suomen turvallisuuden kannalta tärkeitä strategisia kohteita on Ahvenanmaan edusta, Kaliningradin kohta ja Tanskan salmet. 

Maailmanlaajuisen meriliikenteen virrat, joilla raaka-aineita viedään Persianlahdelta ja Afrikasta Kiinaan ja tuotteita maailman keskeisille markkinoille, muodostaa valtavan logistisen kytkösverkon. Se on kuin pumppu, joka pumppaa varallisuutta tiettyihin solmukohtiin. Mitä enemmän Suomi on tähän verkostoon kytkeytyneenä, sitä enemmän globaalia varallisuutta ja tavallaan myös valtaresursseja Suomeen tulee. Huolena tulevaisuuden kannalta on, että Suomi ajautuu syrjään näistä kytköksistä. Vielä asiat ovat hyvin ja on aikaa toteuttaa sitä strategiaa entistä lujemmasta kytkeytymisestä läntisiin järjestelmiin.

Kaavakuva dataliikenteen jakaantumisesta maailmanlaajuisesti osoittaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisen dataliikenteen suuren osuuden koko maailman datavirrasta. Tyynivaltameri on vielä selvästi jäljessä. Tämä on uudenlainen vallan kartta, joka täytyy ottaa huomioon ajateltaessa maailmaa, sen toimivuutta ja haavoittuvuuksia. Tästä näkyy, että maailma on kuitenkin aika länsikeskeinen.  Ideana tässä esityksessä on osoittaa muitakin vallan sfäärejä kuin se perinteinen geopoliittinen valta ja myös katsoa sitä, mitkä alueet stimuloivat, mikä on kuin jättömaata ja mikä on keskiössä olevaa maata tässä ajattelussa. Ukrainan lakeudet olivat kiihottava tekijä vanhassa geopoliittisessa ajattelussa mutta mikä kiihottaa nykymaailmaa ja ajattelua. Finanssimaailman keskukset New York, Lontoo ja Aasian nousevat finanssikeskukset Singapore ja Hong Kong ovat tärkeitä rahavirtojen kannalta ja ne määrittelee meidän kyvyn tulla lainoitetuksi. Valtiotasollakin se toimii näin ja valtion kytkeytyminen niihin on oleellisen tärkeää. Suomalainen pankkimaailma on yhä vähemmän suomalaisten hallussa. Se ei välttämättä ole huolestuttavaa, mutta se on asia, jota pitää seurata. Helsingin pörssikin on siirtynyt Tukholman lähelle ja prosessori, joka käy läpi suomalaisia kauppoja, on Tukholman lähellä. Sen pitää olla mahdollisimman lähellä keskuksia ja käytännössä kytkeytyneenä joko Frankfurtiin tai Lontooseen. Melkein sata prosenttia kaikista transaktioista menee New Yorkin kautta. Sieltä rahavirrat säteilee Lontoon kautta muualle Eurooppaan. Suomikin on yksi ”pallukka” tuossa Lontoon maailmassa ja siellä on myös Venäjä.

Venäjä on täysin alisteisessa asemassa näissä dollaritalouden finanssivirroissa. Vähän ruuvia kiristämällä voidaan ohjailla Venäjää. Toisaalta sitä järjestelmää ei pidä epävakauttaa, joten liian voimakkaat Venäjäsanktiot voisivat aiheuttaa ongelmia kokonaisjärjestelmän stabiilisuudessa. Nämä finanssisanktiot voidaan nähdä jonkinlaisina aseina. Ukrainan kriisin alusta lähtien länsi on sanonut, että tähän ei ole aseellista ratkaisua vaan sitä on alettu etsiä näistä uusista vallan sfääreistä. Näitä finanssiaseita on sitten kehitetty vaikuttamaan Venäjän johtoon, haurastuttamaan niitä intressiryhmiä ja pyrkien aiheuttamaan painetta Putinin hallinnossa. Siinä on ehkä jossakin määrin onnistuttukin, mutta mitä siitä seuraa on vähän arvaamatonta. Jotakin piti kuitenkin tehdä eikä aseita haettu fyysisestä maailmasta vaan finanssivirtamaailmasta. Putin pyrkii vaikuttamaan siihen perinteiseen geopoliittiseen karttaan Krimin haltuunotolla. Krimin merkitys nykyisin on mielestäni paljon vähäisempi kuin mitä se oli 1899. Se Ukraina ei enää ole kallisarvoinen Euroopan sydänmaa, vaan haurastuva, vähäpätöinen yhteyksiä vailla oleva maailma ja ne yhteydet on muualla. Suomessa niitä on ja läntisen Euroopan keskuksissa niitä on tavattomasti kuten innovaatiokeskuksia, yliopistot, kasvavat lentokentät. Patenttien jakautumaa maailmassa tarkasteltaessa juuri nämä isot keskukset korostuvat. Suomen asemaa ajateltaessa voidaan miettiä millaisia intressejä Venäjältä Suomeen voi kohdistua. Ne varmaan liittyvät pääsyyn erilaisiin vallan sfääreihin. Suomi on tavattoman hyvin kytkeytyneenä ja sen takia Suomi on Venäjälle tärkeä. Suomen avulla ja Suomea painostamalla voidaan Venäjällä saada aikaan lisäarvoa. Tässä en ajattele että paine olisi lähtökohtaisesti sotilaallista vaan poliittista – poliittisia ja taloudellisia operaatioita Suomen suhteen. Niissä on nykymaailmassa paljon muutakin liossa kuin raha, niissä on paljon valtaa.

Jos palataan vielä lopuksi presidentin uudenvuoden puheeseen, niin se kiinni oleminen on keskeisin asia. Suomi on hitsattu monella tasolla läntisiin järjestelmiin ja yhä enemmän meidän pitää asemaamme siihen suuntaan viedä. Moni voisi kysyä että mitenkäs se NATO-asia? UM:n virkamiehet laativat selvityksen, jonka mukaan liittyminen selkeyttäisi asemaamme. Näissä oloissa se on hankala toteuttaa. Siinä on sisäisiä pidäkkeitä kansanäänestyksineen. Siinä on myös ulkoisia pidäkkeitä – nämä Venäjän mahdolliset vastatoimet. Kokonaisuutena arvioiden vaikka urakka olisi vaivalloinen, se omasta näkökulmasta saattaisi olla sen arvoinen. Sen hetki eli ajoitus on tärkeä. Voin kuvitella, että presidentin kansliassa asiaa mietitään mikä on oikea hetki ja onko sitä milloinkaan. Se olisi johdonmukainen tähän isoon valtiolliseen strategiaan ja toisi yhden puuttuvan palan. Suomen turvallisuus on globaalilla tasolla kiinni läntisissä järjestelmissä ja me tarvitsemme sieltä niitä yhteistyötahoja, jotka oikeasti pystyvät jotain tähän isoon järjestelmään tuottamaan. Syy minkä takia Suomeakin kannattaa tässä tukea on se, että nämä valtiot ovat itse linkittyneet tähän järjestelmään. Se on keskinäisen riippuvuuden maailma. Myös Yhdysvaltojen asema on kiinni tässä samassa järjestelmässä, johonka Suomikin yhä enemmän integroituu. Läntisen maailman eri maiden turvallisuus ja vakaus on yhä enemmän linkittyneenä tähän ja sitä kautta se keskinäinen yhteistyö on melko varmaa. Valtiot ovat ikään kuin pakotetut siihen. Hitsaussaumat ovat niin tiiviit, että irtautuminen on melko lailla mahdotonta. Koko järjestelmän keskeisinä toimijoina ei ole enää pelkästään valtioita vaan siinä on suuria yrityksiä, keskuspankkeja, suuria pankkeja ja sijoittajia, kansalaisia ja kuluttajia. Tämän järjestelmän toimivuudessa on paljon liossa. Monimutkainen se on ja siinä on keskeisiä huoltovarmuusongelmia ja siihen tarvitaan tietenkin kaikkien osallistumista.

    -Jussi Pietilä-